Suomalaiset painotalot jaksavat toistaa olevansa “Euroopan kärkeä”. Laadun, konekannan ja ammattitaidon perusteella voipi ollakin, mutta yksi mittari romuttaa koko itsepetoksen: vienti. Tai paremminkin sen puuttuminen. Yksikään isompi suomalainen painotalo ei tee ulkomailta edes viittä prosenttia liikevaihdostaan, ja monen kohdalla luku on pyöreä nolla. Tämä on taso, joka saavutetaan ilman strategiaakin – riittää, ettei tee mitään.
Selitykseksi tarjotaan samaa virttä: Baltia ja Puola ovat halvempia. Mutta kun katsoo numeroita, väite ei enää kestä päivänvaloa kuten ennen. Virossa ja Latviassa palkkataso on noussut yli 60 prosenttia kymmenessä vuodessa. Puolassa keskipalkat ovat kivunneet 80 prosenttia. Energiakustannukset ovat käytännössä samat kuin Suomessa. Koneet ja materiaalit maksavat saman, ja logistiikka Euroopan sisällä on niin kilpailtu, ettei sieltäkään synny dramaattisia eroja. Hintakuilu, johon suomalainen painoala mielellään nojaa, on suurelta osin historiaa.
Suomi ei häviä tekniikassa – vaan hiljaisuudessa.
Silti Baltia ja Puola vievät – ja paljon vievätkin. Puolassa viennin arvioidaan olevan yli 40 prosenttia koko alan liikevaihdosta. Baltiassa voi törmätä suurkuvataloihin, joiden viennin osuus on 30, 50 tai jopa 70 prosenttia. Suomessa Exceleistä ei löydy viennistä riviäkään. Ero ei synny hinnasta, vaan siitä, että Baltian Raivo myy raivokkaasti ja Suomen Kauno on lähinnä kaino.
Baltialaiset ja puolalaiset soittavat, tarjoavat, matkustavat ja vastaavat. Heillä on englanninkieliset sivut ja myyntitiimit, jotka eivät odota, että asiakas eksyy ovelle. Heille vienti on arkea ja arki on vientiä. Suomessa vienti sen sijaan kuulostaa edelleen järjestelmäprojektilta, joka vaatii työpajoja, selvityksiä ja konsultin. Kilpurit lähettävät jo kolmannen tarjouksen samaan aikaan kun suomalainen vielä miettii, kuka vastaisi englantia puhuvalle asiakkaalle.
Asiakkaiden todellisuus on kuitenkin globaali. Brändit ja kampanjat eivät tunnista rajoja, ja materiaalit liikkuvat projektien mukana. Asiakasta ei kiinnosta, tulostetaanko messuseinä Helsingissä, Gdanskissa vai Riiassa. Heitä kiinnostaa se, kuka vastaa nopeasti, toimittaa varmasti ja hinnoittelee selkeästi. Näissä kohdissa Suomi ei häviä tekniikassa – vaan hiljaisuudessa.
Jos yksikin iso suomalainen painotalo ottaisi viennin tosissaan ja hakisi ulkomailta 10-15 prosenttia liikevaihdostaan, koko ala näyttäisi kovin erilaiselta. Kapasiteetti riittää, laatu riittää ja toimitusvarmuus riittää – rohkeus vain puuttuu.
Baltia ja Puola ovat toki edelleen edullisia, mutta ennen kaikkea ne ovat nälkäisiä. Mistäköhän sitä nälkää saataisiin Suomeenkin?
Kirjoittaja Ilkka Mattila on toiminut graafisella alalla yli 20 vuotta ennen siirtymistään Subsoccerin kaupalliseksi johtajaksi.
Tämä artikkeli on julkaistu Print&Media-lehdessä joulukuussa 2025, nro 6/2025. Print&Median koko arkisto on luettavissa Lehtiluukusta.
