WS Bookwellin ja Gummeruksen painotoiminnot yhteen

2.12.2009 01:00Uutiset » Toimiala

Sanoma Learning & Literature ja Gummerus Oy ovat sopineet järjestelystä, jolla WS Bookwell ja Gummerus Kirjapaino yhdistyvät. Järjestelyjen myötä Gummerus Oy:stä tulee uuden Bookwell Oy:n osakas 20% osuudella.

Kaupan keskeisenä perusteena on vahvistaa Sanoma Learning & Literature -liiketoimintaryhmään kuuluvan WS Bookwell Oy:n asemaa Pohjoismaiden johtavana kirjapainona ja samalla purkaa alalla vallitsevaa ylikapasiteettia. Syntynyt ratkaisu varmistaa laajamittaisen valmistuskapasiteetin säilymisen Suomessa myös tulevaisuudessa.

Painotoimialan voimakas globalisoituminen on synnyttänyt tarpeen vahvalle alueelliselle toimijalle, joka keskittyy palvelemaan pohjoismaisia kustantajia. Tähän tarpeeseen yritysjärjestelyllä nyt pyritään vastaamaan.

– Haluamme olla asiakkaittemme ensisijainen paikallinen toimittaja, jonka
vahvuuksia ovat luotettavuus, palvelu sekä toimintaprosessin eettinen kestävyys, tiivistää WS Bookwellin toimitusjohtaja Magnus Breitenstein.

– Gummerus Kirjapainon esimerkillisen ja laajan asiakastuntemuksen avulla pääsemme kotimaassa entistä lähemmäksi asiakaskuntaamme, jatkaa Breitenstein.

– Yhdistämällä painotoimintamme WS Bookwell Oy:n kanssa Gummerus voi keskittyä paremmin ydinliiketoimintaansa eli kirjankustantamiseen. Gummerus Kustannus on Suomen vanhin yhtäjaksoisesti toiminut yleiskustantamo, ja haluamme entisestään kehittää kustannusohjelmaamme ja kilpailukykyämme haastavilla markkinoilla, sanoo Gummerus Oy:n toimitusjohtaja Ilkka Kylmälä.

Sanoma-konsernissa uskotaan kirjapainoalan rakennejärjestelyiden olevan vasta käynnistymässä.

– Toteutettavan yritysjärjestelyn myötä uudella Bookwellilla on hyvät mahdollisuudet toimia tämän kehityksen katalysaattorina ja olla yksi alan johtavista toimijoista, sanoo Sanoma Learning & Literaturen toimitusjohtaja Jacques Eijkens.

(Lähde: Kauppalehti)

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on LinkedInGoogle+Email to someone