Vuoden markkinointiteko julisti joulurauhaa kaikille

HOK-Elannon #joulurauhaa-mainosfilmi.
HOK-Elannon #joulurauhaa-mainosfilmi.

Yhteiskunnallinen vaikuttaminen ja yhteisöllisyys nousivat tärkeään rooliin Grafian Vuoden Huiput -kilpailun palkituissa töissä. Pääpalkinnon eli Grand Prix’in sai HOK-Elannon #joulurauhaa-mainosfilmi. Elämäntyöpalkinto, Platinahuippu, myönnettiin Päivi Topinoja-Arangolle.

Yhteiskunnallisesti vaikuttavat ja arkea parantavat markkinointi- ja designteot nousivat parhaimmistoon.

– Kun yhä useammat markkinointiviestit katoavat mielen roskapostiin, paras mainonta ei voi tuntua mainonnalta. Se tuntuu oikealta, kertoo kilpailun ylituomari Niklas Lilja.

HOK-Elannon #joulurauhaa-filmi oli yksi viime vuoden pysäyttävimpiä: Aleksi Salmenperän ohjaamassa mainoksessa monikansallinen joukko laulaa Eppu Normaalin Murheellisten laulujen maa -kappaleen Ikenna Ikegwuonun kuorona. Filmi palkittiin Grand Prix’in lisäksi myös Liikkuva kuva -sarjan Kultahuipulla ja mainoksen HOK-Elannolle tilannut SOK:n markkinointijohtaja Lauri Toivonen palkittiin Vuoden Asiakashuipulla.

Nuoret luovat -sarjan voittaja Lahjoitukset.fi ja Palvelumuotoilu-sarjan voittanut Maahanmuuttoviraston EnterFinland-palvelu pyrkivät kummatkin helpottamaan Suomeen saapuvien pakolaisten vastaanottamista.

Kilpailutöistä Wolt ja Suomi-emojit nousivat kumpikin kultasijoille kahdessa eri sarjassa: Wolt sai Kultahuipun digitaalisesta designistaan ja tuotemuotoilustaan, Suomi-emojit puolestaan voitti Graafisen muotoilun ja Digitaalisen markkinointiviestinnän sarjat.

Vuoden Huiput 2015 -kilpailussa palkitut työt ovat esillä näyttelyssä, joka on avoinna yleisölle 21.4.–8.5.2016 Torikortteleissa, osoitteessa Aleksanterinkatu 16–18, Helsinki. Näyttelyllä on paljon oheisohjelmaa, josta saa tietoa seuraamalla Grafian Facebook-sivuja.

Jaa kaverille

Lataa Lisää
14.04.2026

-

15.04.2026

Lontoo

23.04.2026

-

23.04.2026

Tuusula

23.04.2026

-

23.04.2026

Helsinki

Avoimet työpaikat

Eduskunta

Helsinki

Ricoh Finland Oy

Tampere

Lähetä juttuvinkki

Teemme ammattilehteä teille, tärkeät lukijamme. Haluammekin herkällä korvalla kuulla lehden sisällöstä.

Mistä aiheesta, henkilöstä tai ilmiöstä haluaisit kuulla? Onko sinulla meille valmiina juttuvinkki? Kerro siitä meille!

Hae sivustolta

Tilaa uutiskirje

Tilaa Print&Median uutiskirje ja avoimet työpaikat sähköpostiisi



Lähetä juttuvinkki

Teemme ammattilehteä teille, tärkeät lukijamme. Haluammekin herkällä korvalla kuulla lehden sisällöstä.

Mistä aiheesta, henkilöstä tai ilmiöstä haluaisit kuulla? Onko sinulla meille valmiina juttuvinkki? Kerro siitä meille!