Uuden lehden nimeksi paljastui Print&Media

16.9.2011 16:07Uutiset » Toimiala

Numero1

Tänään 16.9. ilmestyi ensimmäinen numero uudesta graafisen alan johtavasta aikakauslehdestä, Print&Mediasta. Kyseessä on kahden lehden, AGI:n ja Painomaailman, yhteensulaumasta syntynyt uusi lehti. Print&Media on myös uusi Graafinen Teollisuus ry:n jäsenlehti.

Print&Media on graafisen alan aikakauslehti, joka seuraa graafisen viestinnän toimialaa hyvin monipuolisesti ja asiantuntevasti niin talouden, tekniikan, yritysten, henkilöiden, ilmiöiden, tutkimuksen, koulutuksen kuin ympäristövastuullisuudenkin näkökulmasta.

– On ollut todella hienoa rakentaa uutta Print&Media-lehteä innokkaan ja graafisen alan hyvin tuntevan tiimin kanssa. Tänään ilmestynyt lehti näyttää suunnan mihin tähtäämme. Tulemme tekemään ajankohtaista ja kantaa ottavaa lehteä palvelemaan laajasti printtimedian ammattilaisia, sanoo lehden päätoimittaja ja Graafinen Teollisuus ry:n johtaja Lasse Krogell.

Ensimmäinen Print&Media on sikäli erikoinen, että lehdessä on hyvin paljon messusisältöä liittyen Jyväskylän FinnGraf- ja Wienin Ifra-messuihin. Kattavan messuosuuden lisäksi lehdessä on muun muassa mielenkiintoinen henkilökuva graafikko Erik Bruunista ja Ilmiö-teeman sisällä käsitellään painamiseen liittyviä ympäristöasioita.

– Olen erittäin tyytyväinen ensimmäiseen Print&Median numeroon. Uusi lehtemme henkii tyylikkyyttä alkaen upeasta kannesta, jonka pääroolissa on konkarigraafikko Erik Bruunin haikarapiirros. Haikara symboloi hienosti uuden “lapsen” syntymää, toimituspäällikkö Jarkko Hakola kertoo.

Print&Media-lehti ilmestyy 10 kertaa vuodessa. Lehteä tukevat nettisivut pmlehti.fi, joilla julkaistaan päivittäin alan uutisia. Lehden voi tilata osoitteesta pmlehti.fi/tilaukset

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on LinkedInGoogle+Email to someone