UpCode menestyy maailmalla

UPC_Sture_Udd

Vaasalaiselle UpCode-teknologialle ja sen mahdollistamille ratkaisuille on annettu arvostettu kansainvälinen pääpalkinto Abu Dhabissa pidetyssä ID World -kongressissa. Palkinto luovutettiin 19.3. Sture Uddille, joka vetää UpCode-teknologian takana olevaa UPC-yritysryhmää. Onnittelijoiden joukkoon liittyi muun muassa Euroopan Komission ”Enterprise Networking and RFID” -yksikön päällikkö Gérald Santucci, joka pyysi vaasalaisia vierailemaan Brysselissä keskustellakseen palvelukonseptien kehittämisestä.

Pääpalkinto UpCodelle tuli uudesta kännykkäpohjaisesta autoID-ratkaisusta, joka mahdollistaa uusia palveluratkaisuja yhteiskunnissa, yrityksissä ja kaupungeissa. AutoID mahdollistaa kortittoman yhteiskunnan sekä henkilöiden, dokumenttien ja tavaroiden tunnistamisen yhdellä sovelluksella. Tämä voi mullistaa esimerkiksi terveyshallintoa ja terveyspalvelujen itsepalveluja.

Uusi ratkaisu mahdollistaa UPC:n mukaan kansalaisyhteiskunnan kehittämisen sekä viranomaisten välisen yhteistoiminnan kehittämisen. Se tarjoaa myös hyvät mahdollisuudet saada kuriin väärennettyjen ja laittomien tavaroiden – noin 2 000 miljardia eur/vuosi – myynnin esimerkiksi lääke- tai ruoka-alalla, jolloin kuluttaja voi olla itse tarkastajan roolissa. Ratkaisun vaikutus myös taloudelliseen säästöön on huomattava ja kehitysvauhtia voidaan nopeuttaa ilman, että lisätään energian tai raaka-aineiden kulutusta. Ratkaisu edustaa siltä osin CleanTech-teknologiaa.

Tekniikka ja ratkaisut perustuvat Vaasassa kehitettyyn älykkääseen tiedonhallintaan sekä älyskannaukseen, joka eroaa tavanomaisesta ei-älykkäästä skannauksesta muun muassa tunnistamisen osalta.

Tutustu UpCodeen: www.upcode.fi

Jaa kaverille

Lataa Lisää
23.04.2026

-

23.04.2026

Tuusula

23.04.2026

-

23.04.2026

Helsinki

07.05.2026

-

13.05.2026

Düsseldorf, Saksa

Avoimet työpaikat

Eduskunta

Helsinki

Ricoh Finland Oy

Tampere

Lähetä juttuvinkki

Teemme ammattilehteä teille, tärkeät lukijamme. Haluammekin herkällä korvalla kuulla lehden sisällöstä.

Mistä aiheesta, henkilöstä tai ilmiöstä haluaisit kuulla? Onko sinulla meille valmiina juttuvinkki? Kerro siitä meille!

Hae sivustolta

Tilaa uutiskirje

Tilaa Print&Median uutiskirje ja Rekrykanavan avoimet työpaikat sähköpostiisi



Lähetä juttuvinkki

Teemme ammattilehteä teille, tärkeät lukijamme. Haluammekin herkällä korvalla kuulla lehden sisällöstä.

Mistä aiheesta, henkilöstä tai ilmiöstä haluaisit kuulla? Onko sinulla meille valmiina juttuvinkki? Kerro siitä meille!