Stora Enso jatkaa paperista luopumista

Kati ter Horst aloitti Stora Ensossa vuonna 1996, ja hän on toiminut Paper-divisioonan johtajana vuodesta 2014 lähtien. Kuva: Stora Enso.

Stora Enso ilmoitti maaliskuussa suunnitelmastaan myydä neljä viidestä paperitehtaastaan. Paperista luopumisen prosessi jatkuu nyt siten, että Paper-divisioonan väliaikaiseksi johtajaksi on nimitetty talousjohtaja Seppo Parvi. Pitkäaikainen divisioonan johtaja Kati ter Horst jättää tehtävän heinäkuun alussa.

Kati ter Horst aloitti Stora Ensossa vuonna 1996, ja hän on toiminut Paper-divisioonan johtajana vuodesta 2014 lähtien. Hän jatkaa uraansa Stora Enson ulkopuolella.

– Kati on ollut erittäin arvostettu johtoryhmämme jäsen, ja hänen panoksensa strategiatyöhömme on edistänyt merkittävästi Stora Enson muutosmatkaa uusiutuvien materiaalien yhtiöksi. Hän on ollut vahva johtaja ja keskeinen toimija paperiliiketoimintamme mittavassa uudelleenjärjestelyssä, sanoo Stora Enson toimitusjohtaja Annica Bresky.

Stora Enso on aloittanut Langerbruggen tehtaalla Belgiassa kannattavuusselvityksen toisen paperilinjan muuntamisesta keräyskuitupohjaisen aaltopahvin raaka-aineen valmistukseen suuressa mittakaavassa. Kannattavuusselvityksen on määrä valmistua vuoden 2023 ensimmäisellä puoliskolla.

Jaa kaverille

Lataa Lisää
04.02.2026

-

04.02.2026

Hämeenlinna

22.02.2026

-

26.02.2026

Düsseldorf

11.03.2026

-

12.03.2026

Helsinki

Lähetä juttuvinkki

Teemme ammattilehteä teille, tärkeät lukijamme. Haluammekin herkällä korvalla kuulla lehden sisällöstä.

Mistä aiheesta, henkilöstä tai ilmiöstä haluaisit kuulla? Onko sinulla meille valmiina juttuvinkki? Kerro siitä meille!

Hae sivustolta

Tilaa uutiskirje

Tilaa Print&Median uutiskirje ja avoimet työpaikat sähköpostiisi



Lähetä juttuvinkki

Teemme ammattilehteä teille, tärkeät lukijamme. Haluammekin herkällä korvalla kuulla lehden sisällöstä.

Mistä aiheesta, henkilöstä tai ilmiöstä haluaisit kuulla? Onko sinulla meille valmiina juttuvinkki? Kerro siitä meille!