Starcke sai lisää pakkausalan osaamista

Ilkka Harju

Starcke Oy on kutsunut Ilkka Harjun yrityksen osakkaaksi 1.12.2015 lukien. Hän tulee keskittymään uusien liiketoiminta-alueiden kehittämiseen yhtiössä. Harju työskentelee etenkin pakkauksiin liittyvien suunnittelu- ja tuotekehitysprojektien parissa, joista hänellä on yli kahdeksan vuoden kokemus kotimaassa sekä kansainvälisessä ympäristössä.

Aikaisemmin Harju on työskennellyt mm. UPM:llä, Stora Ensossa ja Pyroll Oy:ssa. Lisäksi hän on toiminut suunnittelijana ja tuotekehittäjänä myös muiden, erityisesti puukuidusta jalostettujen tuotteiden valmistuksessa.

– Haluamme panostaa voimakkaasti pakkauksia valmistavien yhtiöiden sekä brändinomistajien kokonaisvaltaiseen palveluun niin kotimaassa kuin ulkomailla. Uskomme, että viimevuosien aikana kehittämämme uudet teknologiset sovellukset sekä henkilöstömme tinkimätön ammattitaito pystyvät auttamaan asiakkaitamme menestymään. Harjun vahva suunnittelu- ja tuotekehitysosaaminen täydentävät strategiaamme entisestään, toteaa Starcke Oy:n toimitusjohtaja, Milla-Riitta Reunanen.

Starcke on Harjulle ennestään tuttu yhtiö, sillä hän on tehnyt yhteistyötä Starcke Oy:n kanssa aiemmin edustamissaan yhtiöissä.

– Starckella on kansainvälisestikin vertaillen mahdollisuudet tehdä täysin uusia, huippulaadukkaita, korkean jalostusasteen tuotteita. Yhtiö on investoinut rohkeasti uuden sukupolven teknologisiin ratkaisuihin viime vuosina, mikä mahdollistaa mm. älypakkausratkaisujen tuottamisen NFC-teknologian avulla. Älypakkausten rooli tulee kasvamaan. Myös premium-pakkausten sekä erilaisten tuoteturvallisuuteen liittyvien pakkausratkaisujen kysyntä on kasvussa, Ilkka Harju kommentoi.

Jaa kaverille

Lataa Lisää
14.04.2026

-

15.04.2026

Lontoo

23.04.2026

-

23.04.2026

Helsinki

23.04.2026

-

23.04.2026

Tuusula

Avoimet työpaikat

Eduskunta

Helsinki

Ricoh Finland Oy

Tampere

Lähetä juttuvinkki

Teemme ammattilehteä teille, tärkeät lukijamme. Haluammekin herkällä korvalla kuulla lehden sisällöstä.

Mistä aiheesta, henkilöstä tai ilmiöstä haluaisit kuulla? Onko sinulla meille valmiina juttuvinkki? Kerro siitä meille!

Hae sivustolta

Tilaa uutiskirje

Tilaa Print&Median uutiskirje ja avoimet työpaikat sähköpostiisi



Lähetä juttuvinkki

Teemme ammattilehteä teille, tärkeät lukijamme. Haluammekin herkällä korvalla kuulla lehden sisällöstä.

Mistä aiheesta, henkilöstä tai ilmiöstä haluaisit kuulla? Onko sinulla meille valmiina juttuvinkki? Kerro siitä meille!