Seri-Deco ja Wideco yhdistyvät

17.2.2016 12:36Uutiset » Toimiala
Kuvassa Jussi Heinämäki vasemmalla ja Juha Myllyniemi.
Kuvassa Jussi Heinämäki vasemmalla ja Juha Myllyniemi.

Suurkuva-alalla on tapahtunut merkittävä yrityskauppa, kun Seri-Deco Oy ja Wideco Oy yhdistyvät. Kaupassa Widecon koko osakekanta siirtyy Seri-Decolle. Samassa yhteydessä Widecon omistajasta Juha Myllyniemestä tulee Seri-Decon osakas ja kehitysjohtaja.

Osakeyhtiöt jatkavat ensimmäisessä vaiheessa toimintaansa erillisinä yhtiöinä, mutta liiketoiminnat tullaan yhdistämään kevään 2016 aikana. Tiedotteen mukaan kaupan myötä Seri-Decon tuotevalikoima laajenee ja yritys vahvistaa markkina-asemaansa kuvallisen viestinnän toteuttajien johtavana tukkukauppana.

– Suurkuva-ala kehittyy koko ajan teknisten innovaatioiden, uusien liiketoiminta-alueiden ja kuluttajakäyttäytymisen muutoksen myötä. Lisäksi alan yritysrakenne muuttuu, ja myös tukkukaupan rooli lisäarvontuottajana on murroksessa. Jotta voimme palvella asiakkaitamme yhä paremmin muuttuvilla markkinoilla, myös meidän tulee kehittää toimintaamme, kertoo Jussi Heinämäki, Seri-Decon toimitusjohtaja.

Heinämäen mukaan yritys haluaa kasvaa sekä Suomessa että Baltiassa. Liiketoiminnan kasvua haetaan aktiivisesti sekä yritysostoilla että orgaanisesti.

– Widecon ja Seri-Decon tuotevalikoimat täydentävät toisiaan erinomaisesti. Yhdistymisen jälkeen voimme tarjota asiakkaalle saman yrityksen alta Widecon tarjoaman ytimessä olleet CAD-tulostuslinjat, kevytlevyt ja display-tuotteet sekä Seri-Decon perinteiset vahvuudet kuten tarramateriaalit ja suurkokotulostimet, toteaa Juha Myllyniemi.

Kaupan jälkeen Seri-Deco -konsernin liikevaihto nousee noin 13,5 miljoonaan euroon ja yrityksen palveluksessa työskentelee Suomessa ja Liettuassa yhteensä 41 työntekijää. Yrityksen toimitusjohtajana jatkaa Seri-Decon toimitusjohtaja Jussi Heinämäki. Yhdistyneet yhtiöt jatkavat toimintaansa nykyisissä tiloissa Tuusulassa.

Katso yrityksen Seri-Deco estradisivu
Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on LinkedInGoogle+Email to someone