Sappi investoi Kirkniemen paperitehtaaseen

Sappi investoi Kirkniemen paperitehtaan voimalaitoksen uudistamiseen Lohjalla. Hankkeella varmistetaan tehtaan kilpailukykyä ja turvataan sen tulevaisuutta. Investointi tukee Sappi Fine Paper Europen strategista kustannusohjelmaa.

Sappi Eurooppa julkisti investointisuunnitelmansa seuraavalle kolmelle vuodelle. Yhtiö investoi yhteensä 120 miljoonaa euroa kahteen merkittävimpään päällystettyjä graafisia papereita tuottavaan tehtaaseensa, Kirkniemeen ja Itävallassa sijaitsevaan Gratkorniin.

Kirkniemessä yhtiö uudistaa paperitehtaan voimalaitoksen ja varmistaa näin tehtaan kilpailukykyä. Uusinnan tavoitteena on alentaa energiakustannuksia ja mahdollistaa biopolttoaineiden käytön merkittävää lisäämistä. Samalla varaudutaan uusiin tiukkoihin ympäristövaatimuksiin. Suunnitelman mukaan laitoksen rakentaminen alkaa toukokuussa 2014 ja se otetaan käyttöön tammikuussa 2016.

– Uusi voimalaitos turvaa Kirkniemen tehtaan tulevaisuutta, toteaa tehtaanjohtaja Martti Savelainen. Suomessa on hänen mukaansa hyvää raaka-ainetta, osaamista ja teknologiaa. Lisäksi yritys tarvitsee vakaan toimintaympäristön. Esimerkiksi hallituksen päätös energiavaltaiselle teollisuudelle suunnatusta energiaveroleikkurista on osaltaan kannustanut investoimaan Suomeen.

Kuva: Kirkniemen tehtaat, Sappi Limited.

Jaa kaverille

Lataa Lisää
04.02.2026

-

04.02.2026

Hämeenlinna

22.02.2026

-

26.02.2026

Düsseldorf

11.03.2026

-

12.03.2026

Helsinki

Lähetä juttuvinkki

Teemme ammattilehteä teille, tärkeät lukijamme. Haluammekin herkällä korvalla kuulla lehden sisällöstä.

Mistä aiheesta, henkilöstä tai ilmiöstä haluaisit kuulla? Onko sinulla meille valmiina juttuvinkki? Kerro siitä meille!

Hae sivustolta

Tilaa uutiskirje

Tilaa Print&Median uutiskirje ja avoimet työpaikat sähköpostiisi



Lähetä juttuvinkki

Teemme ammattilehteä teille, tärkeät lukijamme. Haluammekin herkällä korvalla kuulla lehden sisällöstä.

Mistä aiheesta, henkilöstä tai ilmiöstä haluaisit kuulla? Onko sinulla meille valmiina juttuvinkki? Kerro siitä meille!