Suomen Lehdistö: Sanomalehtikustantajista kolmannes tappiolla 2015

27.1.2017 09:07Uutiset » Toimiala
Kuva: UPM Paper.

Jopa kolmannes suomalaisista sanomalehtikustantajista teki tappiota vuonna 2015. Tieto käy ilmi mediatalouteen erikoistuneen Turun yliopiston tutkijan Mikko Grönlundin tilinpäätösanalyysista, josta Suomen Lehdistö julkaisi uutisen 26.1.

Analyysissa oli mukana 85 kustantajaa, mikä kattaa huomattavasti suuremman nimikemäärän. Puuttuvat yhtiöt ovat yleensä pieniä yrityksiä ja yhdistyksiä.

Grönlundin analyysi kannattavuudesta perustuu nettotulosprosentteihin. Luvuissa eivät näy esimerkiksi satunnaiset myyntitulot tai mahdollisesti konsernilta saadut avustukset. Grönlund ei kuitenkaan oleta, että lehtiä alkaa lähiaikoina kuolla joukolla. Suomalaisten sanomalehtikustantajien omavaraisuusasteet ovat korkealla, sillä nekin, joilla menee nyt huonosti, ovat yleensä olleet pitkään voitollisia.

Vuonna 2015 lehtikentän keskimääräinen kannattavuus oli koko 2000-luvun huonoin, kun katsotaan nettotulosprosenttien mediaania. Grönlund on analysoinut myös muita kannattavuuden mittareita, esimerkiksi käyttökateprosentteja, ja niidenkin trendi on laskeva.

Grönlund luokittelee kuitenkin lähes puolet (46,5 %) suomalaisista sanomalehtikustantajista bisnesluokkaan, jossa kustannusrakenne mahdollistaa tehokkaan ja kannattavan liiketoiminnan.

Uutisen julkaisi Suomen Lehdistö -lehti, jota kustantaa Sanomalehtien liitto.

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on LinkedInGoogle+Email to someone