Sanomalehdet edelleen mieluisin mainosväline

Kuva: UPM.
Kuva: UPM.

Suomalaiset pitävät painettuja sanomalehtiä aiempaa ylivoimaisemmin mieluisimpana mainosvälineenä Sanomalehtien Liiton tutkimuksen mukaan. Mainostajat eivät kuitenkaan tunnu tätä uskovan, sillä lehtimainonnan alamäki on jatkunut koko vuoden.

Suomalaisista 45 prosenttia nostaa painetut sanomalehdet ykköseksi, kun kysytään, mistä he mieluiten lukevat, katsovat tai kuuntelevat mainoksia. Osuus on kaksi prosenttiyksikköä korkeampi kuin edellisellä tutkimuskierroksella vuotta aiemmin.

Muut kaksitoista tutkittua mainonnan kanavaa jäävät kauas painettujen sanomalehtien taakse. Tutkimuksessa vastaajat saivat valita vain yhden, itselleen mieluisimman mainoskanavan. Suhtautumista eri mainosvälineiden mieluisuuteen on tutkittu osana IRO Research Oy:n Tuhat suomalaista -tutkimusta Sanomalehtien Liiton toimeksiannosta.

Toiseksi sijoittui televisio, jonka valitsi mieluisimmaksi mainosvälineeksi 12 prosenttia suomalaisista. Tulos oli sama vuotta aiemmin. Seuraavina tulivat painetut kaupunkilehdet, sanomalehtien digitaaliset palvelut ja painetut aikakauslehdet.

Mainostajien toiminta on ristiriidassa tutkimuksen kanssa, sillä mainontaa on vähennetty tuntuvasti printtimedioissa jo pidemmän aikaa. Tammi-syyskuussa sanomalehtimainonta väheni 7,4 % ja aikakauslehtimainonta 15,5 % TNS Ad Intelligencen mukaan. Kaupunki- ja ilmaisjakelulehtien mainonta kasvoi kuitenkin 3 %. Ulkomainonta. elokuvamainonta ja verkkomainonta ovat kasvaneet tammi-syyskuussa.

Jaa kaverille

Lataa Lisää
23.04.2026

-

23.04.2026

Helsinki

23.04.2026

-

23.04.2026

Tuusula

07.05.2026

-

13.05.2026

Düsseldorf, Saksa

Avoimet työpaikat

Eduskunta

Helsinki

Ricoh Finland Oy

Tampere

Lähetä juttuvinkki

Teemme ammattilehteä teille, tärkeät lukijamme. Haluammekin herkällä korvalla kuulla lehden sisällöstä.

Mistä aiheesta, henkilöstä tai ilmiöstä haluaisit kuulla? Onko sinulla meille valmiina juttuvinkki? Kerro siitä meille!

Hae sivustolta

Tilaa uutiskirje

Tilaa Print&Median uutiskirje ja Rekrykanavan avoimet työpaikat sähköpostiisi



Lähetä juttuvinkki

Teemme ammattilehteä teille, tärkeät lukijamme. Haluammekin herkällä korvalla kuulla lehden sisällöstä.

Mistä aiheesta, henkilöstä tai ilmiöstä haluaisit kuulla? Onko sinulla meille valmiina juttuvinkki? Kerro siitä meille!