PunaMusta Media palkkasi markkinointijohtajan

PunaMusta Median uusi markkinointijohtaja on Mirka Lammi. Kuva: PunaMusta Media.

Mirka Lammi on nimitetty 1.5. alkaen PunaMusta Media Oyj:n markkinointijohtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi. Hän vastaa tehtävässään konsernin markkinoinnista ja viestinnästä, ja siten myös PunaMusta Oy:n markkinoinnista. Lammi siirtyi tehtävään Aller Mediasta.

PunaMusta Media Oyj on kotimainen pörssilistattu konserni. PunaMustan tarjoamien painopalveluiden ja yritysnäkyvyyden kokonaisratkaisujen lisäksi yhtiön toisena kivijalkana on medialiiketoiminta. Konserni on viime vuosina kasvanut voimakkaasti yritysostoin. Palveluvalikoima on laajentunut muun muassa erilaisiin digitaalisiin yritysnäkyvyyden sekä brändinhallinnan ratkaisuihin ja markkinointilogistiikan palveluihin.

– PunaMusta Media -konserni uudistuu voimakkaasti ja asiakaslähtöisesti, ja sillä on selkeä strategia ja arvot. Esimerkkinä vastuullisuudestaan yhtiö saavutti vuoden alussa tavoitteensa hiilijalanjäljen pienentämisestä 20 prosentilla, viisi vuotta etuajassa. Lisäksi painotoimialalla PunaMusta on Suomen ainoa yhtiö, jonka tarjoomaan kuuluvat 100-prosenttisesti hiilineutraalit painotuotteet, kertoo Lammi.

Uudistuminen ja uusien palvelujen tutuksi tekeminen vaativat laadukasta viestintää ja markkinointia, sanoo PunaMusta Media -konsernin toimitusjohtaja Raimo Puustinen.

– Tarjoamme ratkaisut kaikkiin yritysnäkyvyyden tarpeisiin ja meillä on asiakkaina Suomen kärkibrändejä. Laajentunut palveluvalikoimamme edellyttää jatkuvaa viestintää niin nykyisten kuin potentiaalistenkin asiakkaiden suuntaan. Mediatoimialalla puolestaan digitalisoituminen muuttaa liiketoimintaa ja vaatii uutta näkökulmaa myös markkinointiin. Mirkasta löytyi meille oikea yhdistelmä rohkeaa uudistavaa otetta, vahvaa ammattitaitoa ja konserniimme soveltuvaa osaamistaustaa, Puustinen sanoo.

Jaa kaverille

Lataa Lisää
04.02.2026

-

04.02.2026

Hämeenlinna

11.03.2026

-

12.03.2026

Helsinki

19.05.2026

-

22.05.2026

Barcelona

Lähetä juttuvinkki

Teemme ammattilehteä teille, tärkeät lukijamme. Haluammekin herkällä korvalla kuulla lehden sisällöstä.

Mistä aiheesta, henkilöstä tai ilmiöstä haluaisit kuulla? Onko sinulla meille valmiina juttuvinkki? Kerro siitä meille!

Hae sivustolta

Tilaa uutiskirje

Tilaa Print&Median uutiskirje ja avoimet työpaikat sähköpostiisi



Lähetä juttuvinkki

Teemme ammattilehteä teille, tärkeät lukijamme. Haluammekin herkällä korvalla kuulla lehden sisällöstä.

Mistä aiheesta, henkilöstä tai ilmiöstä haluaisit kuulla? Onko sinulla meille valmiina juttuvinkki? Kerro siitä meille!