Tapahtumakalenteri

  1. Düsseldorf

    Drupa 2024

PunaMusta aloittaa yt-neuvottelut

7.12.2015 08:28Uutiset » Toimiala

Painotalo PunaMusta Oy aloittaa yhteistoimintaneuvottelut tehostaakseen toimintojaan ja sopeuttaakseen kulurakennettaan alan heikkoon markkinatilanteeseen. Yt-neuvotteluilla tavoitellaan noin kahden miljoonan euron vuotuisia säästöjä. Joulukuun ensimmäisellä viikolla alalta saatiin myös monia muita yt-uutisia.

PunaMustan mukaan säästötavoitteen saavuttaminen edellyttänee lomautuksia sekä enintään 40 henkilön irtisanomisia. Yt-neuvottelut koskevat kaikkia yhtiön henkilöstöryhmiä lukuun ottamatta Nurmeksen tuotantoyksikön henkilöstöä. PunaMustalla on toimipisteet Joensuussa, Tampereella, Helsingissä ja Nurmeksessa. Yhtiön palveluksessa oli marraskuun lopussa 268 henkilöä.

Brand Factoryn yt-neuvottelut ovat päättyneet. Irti sanottiin 15, joita kahdeksan työntekijästatuksella. Jäljelle jää satakunta henkilöä, joita lomautetaan kahdessa viikon mittaisessa jaksossa kevään aikana. Jyväskylän yksikössä työt jatkuvat liikkeenluovutuksen jälkeen vanhoina työntekijöinä.

Bookwellin uudet omistajat käyvät yt-neuvotteluja myös Saarijärven Offset Oy:ssä. Saarijärveläisen Sampo-lehden mukaan neuvottelujen piirissä on 30 työntekijää. Saarijärven Offsetin edellinen yt päättyi kesällä, jolloin lehden tietojen mukaan irtisanottiin kymmenen työntekijää. Bookwellin neuvottelut koskevat puolestaan 110:tä työntekijää Porvoossa ja 50:tä työntekijää Juvalla.

Myös Mediatalo ESA käynnistää konsernin koko henkilöstöä koskevat yt-neuvottelut. Yhtiö kertoo hakevansa miljoonan euron säästöjä, mikä vastaa noin 20 henkilötyövuotta. Yhtiön mukaan mahdolliset henkilöstövähennykset eivät kuitenkaan koske journalistista sisältöä tuottavaa henkilöstöä.

Share: