Per Sjödell Nordic Morningin hallituksen johtoon

Kuvassa Per Sjödell.
Kuvassa Per Sjödell.

Ruotsalainen Per Sjödell on valittu viestintäyhtiö Nordic Morningin hallituksen puheenjohtajaksi. Schibsted Media Groupin kehittyvien Euroopan markkinoiden johtajaksi siirtynyt Jussi Lystimäki jättää hallituksen.

Per Sjödell (44), MBA, johtaa myös Lindexin, Identity Worksin ja Lyko Groupin hallituksia ja on Stockmannin hallituksen jäsen. Hän on kansainvälisen Red City PR -viestintätoimiston perustaja ja toiminut aiemmin muun muassa H&M:n globaalina markkinointijohtajana.

– Nordic Morning on ainutlaatuinen uuden ajan viestintäkonserni, joka auttaa asiakkaita teknologiavetoisessa digitaalisessa muutoksessa. Kaikki menestykseen tarvittava on olemassa. Konsernilla on hyvä strategia, kiinnostavat brändit, vahvaa osaamista ja erinomainen markkina-asema, Sjödell sanoo.

Hallituksen jättää myös Carina Brorman, joka oli hallituksen jäsen vuodesta 2009 lähtien. Hallituksen uutena jäsenenä aloittaa Asiakastieto Group Oyj:n toimitusjohtaja Jukka Ruuska.

Nordic Morning on myös tänä vuonna jatkanut panostamista digitaaliseen mediaan. Konserni on ostanut Tukholmassa toimivan digitaaliseen analytiikkaan erikoistuneen CountQuest Interactive AB:n.  Edita Bobergs puolestaan myy arkkipainotuotantonsa Åtta.45:lle.

Jaa kaverille

Lataa Lisää
23.04.2026

-

23.04.2026

Helsinki

23.04.2026

-

23.04.2026

Tuusula

07.05.2026

-

13.05.2026

Düsseldorf, Saksa

Avoimet työpaikat

Eduskunta

Helsinki

Ricoh Finland Oy

Tampere

Lähetä juttuvinkki

Teemme ammattilehteä teille, tärkeät lukijamme. Haluammekin herkällä korvalla kuulla lehden sisällöstä.

Mistä aiheesta, henkilöstä tai ilmiöstä haluaisit kuulla? Onko sinulla meille valmiina juttuvinkki? Kerro siitä meille!

Hae sivustolta

Tilaa uutiskirje

Tilaa Print&Median uutiskirje ja Rekrykanavan avoimet työpaikat sähköpostiisi



Lähetä juttuvinkki

Teemme ammattilehteä teille, tärkeät lukijamme. Haluammekin herkällä korvalla kuulla lehden sisällöstä.

Mistä aiheesta, henkilöstä tai ilmiöstä haluaisit kuulla? Onko sinulla meille valmiina juttuvinkki? Kerro siitä meille!