Palkittu kirjapaino Aldus konkurssiin

Alduksen painama julkaisu Lost in the Woods palkittiin vuonna 2017 kannestaan kauneimpien kirjojen kilpailussa. Kuva: Aldus.

Kirjojen painajana palkintoja saanut lahtelainen kirjapaino Aldus Oy on asetettu konkurssiin. Yritys hakeutui yrityssaneeraukseen vuonna 2009.

Konkurssista kertoi Etelä-Suomen Sanomat. Yritys toimi Mukkulassa Haapalankatu 3:ssa ja työllisti 13 henkilöä.  Yrityksen liikevaihto oli 1,37 miljoonaa euroa vuonna 2016 Asiakastiedon mukaan.

Aldus syntyi vuonna 2007, kun kaksi perinteistä lahtelaista painotaloa, LahtiPrint ja Salpausselän Kirjapaino, yhdistyivät.

Yritys hakeutui yrityssaneeraukseen vuonna 2009. Yrityssaneeraukseen ajauduttiin yhdistymisen jälkeen alkaneessa taloustaantumassa, jolloin työt vähenivät. Saneerauksen oli määrä päättyä syyskuussa, mutta yhtiön varat loppuivat sitä ennen.

– Lopullisesti asian ratkaisi hiljainen kesä. Emme pystyneet maksamaan viimeistä erää. Velkojat eli verottaja ja työeläkeyhtiö eivät enää joustaneet, kertoo toimitusjohtaja Esa Pussinen lehdelle.

Aldusin juuret ulottuvat aina vuoteen 1905, jolloin perustettiin Lahden kirjapaino. Se meni konkurssiin vuonna 2001, mutta Lahti Print jatkoi toimintaa samoissa tiloissa. Nimi Aldus on lainattu Aldus Manutiukselta, joka kuului myöhäisen keskiajan eturivin kirjanpainajiin.

Jaa kaverille

Lataa Lisää
23.04.2026

-

23.04.2026

Tuusula

23.04.2026

-

23.04.2026

Helsinki

07.05.2026

-

13.05.2026

Düsseldorf, Saksa

Avoimet työpaikat

Eduskunta

Helsinki

Ricoh Finland Oy

Tampere

Lähetä juttuvinkki

Teemme ammattilehteä teille, tärkeät lukijamme. Haluammekin herkällä korvalla kuulla lehden sisällöstä.

Mistä aiheesta, henkilöstä tai ilmiöstä haluaisit kuulla? Onko sinulla meille valmiina juttuvinkki? Kerro siitä meille!

Hae sivustolta

Tilaa uutiskirje

Tilaa Print&Median uutiskirje ja Rekrykanavan avoimet työpaikat sähköpostiisi



Lähetä juttuvinkki

Teemme ammattilehteä teille, tärkeät lukijamme. Haluammekin herkällä korvalla kuulla lehden sisällöstä.

Mistä aiheesta, henkilöstä tai ilmiöstä haluaisit kuulla? Onko sinulla meille valmiina juttuvinkki? Kerro siitä meille!