Painettu lehti mieluisin mainoskanava

24.1.2014 09:17Uutiset » Toimiala

Suomalaiset haluavat vastaanottaa mainontaa mieluiten paperilla. Kun Yhteisöllistyvä media -tutkimuksessa kysyttiin, mikä on heille itselleen paras tapa mainostaa tuotteita ja palveluita, saivat painetut lehdet eniten mainintoja. Toiseksi mieluisin oli postitse tuleva suoramarkkinointi.

Internet, sähköposti ja televisio jäivät kyselyssä kauaksi painetun viestinnän taakse. Sosiaalisen median mainitsi vain alle 4 prosenttia vastaajista.

Tutkimustulokset ovat ristiriidassa sen kanssa, että mainonta on nopeasti siirtymässä painetusta mediasta sähköisiin kanaviin. Kuluttajat odottavat edelleen näkevänsä mainokset painetussa mediassa, mutta odottavat niihin yhdistettyjä digitaalisia sovelluksia. Tulos oli sama vuosi sitten toteutetussa vastaavassa, mutta laajemmassa tutkimuksessa. Ristiriita kuluttajien ja mainostajien näkemysten välillä oli todella suuri.

Yhteisöllistyvä media -tutkimus tehtiin marraskuussa 2013 Aikakausmedian, Itellan ja Sanomalehtien Liiton toimeksiannosta. 15/30 Research toteutti tutkimuksen. Tutkimukseen vastasi 1000 ihmistä. Otos edustaa 15–74-vuotiaita suomalaisia.

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on LinkedInGoogle+Email to someone