Nordic Morning yhdistää toimintojaan

19.9.2017 08:43Uutiset » Toimiala
Anne Årneby.

Nordic Morning -konserni yhdistää viisi digitoimistoaan ja lanseeraa uuden sähköisen markkinoinnin ja palvelumuotoilun konseptin. Konsernin tulos on parantunut, kertoo toimitusjohtaja Anne Årneby.

Konsernin tulos parani tammi-kesäkuussa 2017 edellisestä vuodesta.

– Nordic Morning Groupin tämänhetkinen tähti on Edita Publishing. Yhtiö on ylittänyt odotuksemme ja on edellä aikataulua. Edita Publishingilla on vakiintunut asema mikro- ja makrotason opetuksessa. Alalla on paljon kasvupotentiaalia. Meillä on Groupissa hyvä kasvuvauhti päällä, ja odotan innolla näkeväni vastaavia tuloksia uudelle Nordic Morningille tulevien neljännesten aikana, kertoo Årneby.

Nordic Morning -konserni tunnettiin vuoteen 2013 Editana, joka oli valtionyhtiönä keskittynyt perinteiseen kustannus- ja painotoimintaan. Nykyisin yhtiö tähtää digivetoisen liiketoiminnan edelläkävijäksi.  Kesällä konserni myi Ruotsin painotoimintansa, Edita Bobergs-yhtiön.

Muutostyöhön liittyvät yritysjärjestelyt, jossa 320 palvelumuotoilun ja digitaalisen- ja tulospohjaisen markkinoinnin asiantuntijaa siirtyy yhteisen brändin alle. Nordic Morning -brändiin yhdistyvät mediakentän asiantuntijatoimistot Ottoboni, Sitrus, Klikki, Seed ja CountQuest. Muutostyön ansiosta vuoden ensimmäinen puolisko on tiedotteen mukaan tuonut tullessaan huomattavaa tuloskasvua.

Suomessa Ottoboni, Sitrus, Seed ja Klikki yhdistyvät yhdeksi toimistoksi, jonka nimi on Nordic Morning Finland. Yritystä vetää Jukka Sundquist ja koko Nordic Morning – liiketoimintayksikköä Mattias Falkendal.

Nordic Morning -konserni lanseeraa myös Digital Growth Engine -konseptin. Sen avulla yrityksillä on paremmat valmiudet vastata digitalisaation haasteisiin. Konseptin kehitystyössä ovat olleet mukana asiakkaat ja sen avulla on saatu konkreettisia tuloksia.

Nordic Morning Group toimii pääosin Pohjoismaissa. Ryhmä työllistää 600 henkilöä ja sen liikevaihto vuonna 2016 oli 103,4 miljoonaa euroa.

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on LinkedInGoogle+Email to someone