Tapahtumakalenteri

  1. Düsseldorf

    Drupa 2024

Metsä Board kasvattaa kartonkiliiketoimintaansa

11.12.2014 09:28Uutiset » Toimiala

Metsä Board kasvattaa kartonkiliiketoimintaansa, suunnittelee irtautuvansa kokonaan paperituotannosta ja harkitsee rakennemuutoksensa loppuunsaattamisen rahoittamista osittain osakeannilla.

Metsä Board Oyj käynnistää uusia toimenpiteitä saattaakseen loppuun rakennemuutoksensa kartonkiyhtiöksi ja investoi noin 170 miljoonaa euroa uuteen taivekartonkikoneeseen Husumin tehtaalla Ruotsissa. Koneen vuotuinen tuotantokapasiteetti on noin 400 000 tonnia, ja se käynnistyy alkuvuonna 2016. Husumin tehtaan paperituotannon suunnitellaan loppuvan pääosin vuoden 2015 lopussa ja kokonaan vuoden 2017 loppuun mennessä.

Metsä Board suunnittelee myös uusia toimenpiteitä Saksassa sijaitsevan Gohrsmühlen paperitehtaan tappioiden eliminoimiseksi. Ensisijainen tavoite on myydä tehdas vuoden 2015 ensimmäisen puoliskon aikana.

Metsä Boardin osakkuusyhtiö Metsä Fibre suunnittelee noin 1,1 miljardia euroa maksavan biotuotetehtaan rakentamista Äänekoskelle korvaamaan nykyistä sellutehdastaan. Tehtaan vuotuinen sellukapasiteetti olisi 1,3 miljoonaa tonnia, mikä on noin 800 000 tonnia enemmän kuin Äänekosken nykyinen tuotanto. Metsä Fibren on tarkoitus tehdä lopullinen investointipäätös keväällä 2015, jolloin tehdas käynnistyisi vuoden 2017 aikana.

Kuva: päällystetyn paperin tuotantoa Husumissa/Metsä Board.

Share: