Mediatoimiala lievään kasvuun tänä vuonna

17.2.2017 10:19Uutiset » Toimiala
Media-alan liikevaihdon kuukausikuvaajat toimialoittain. Lähde: Medialiitto.

Mediatoimialan liikevaihto kasvaa 0,5 prosenttia vuoden 2017 aikana, arvioidaan Medialiiton ennusteessa. Vuoden ensimmäisellä neljänneksellä liikevaihdon odotetaan vielä supistuvan 0,5 prosenttia, mutta loppuvuonna on odotettavissa kasvua.

– Vuosi 2016 toi media-alalle lupauksen paremmasta ja edellytykset kasvulle ovat nyt olemassa. Ala päässee lievään kasvuun kuluvana vuonna kustannustoiminnan vetämänä. Kehitystä tukee myös painoalan kotimaan myynnin piristyminen, sanoo Medialiiton ekonomisti Elias Erämaja.

Vuoden 2016 viimeisellä neljänneksellä media-alan liikevaihto supistui kaksi prosenttia vuoteen 2015 verrattuna. Koko vuoden 2016 liikevaihdon lasku kuitenkin hidastui 1,3 prosenttiin, käy ilmi Medialiiton ennusteesta.

Kustannustoiminta kääntymässä kasvuun
Kustannustoiminnan liikevaihdon arvo laski viime vuonna 0,4 prosenttia edellisvuoteen nähden. Kuluvana vuonna liikevaihdon odotetaan vihdoin kääntyvän kasvuun, mutta myynnin volyymi supistunee edelleen hieman. Koko vuoden 2017 liikevaihdon odotetaan kasvavan noin prosentin edellisvuodesta.

– Uusi kasvu syntyy ennen kaikkea digitaalisesta kuluttaja- ja mainosmyynnistä, ja lisätukea kehitykselle antaa printtimyynnin laskun hidastuminen. Kasvun kulmakerroin riippuu pitkälti siitä, kuinka hyvin kotimaiset kustannusalan yritykset pystyvät kilpailemaan markkinaosuuksista muutoin kasvavilla digitaalisilla mainosmarkkinoilla ja toisaalta kerryttämään uutta tulovirtaa kuluttajamyynnin puolelta, sanoo Erämaja.

Kotimaan myynti piristymässä painoalalla
Painoalan liikevaihto laski viime vuonna 3,5 prosenttia edellisvuoteen nähden, mutta hintojen laskiessa myynnin volyymi supistui vain 0,1 prosenttia. Vientiliikevaihdon arvon vahva supistuminen jatkui, mutta kotimaan myynnin lasku hidastui. Kotimaan myynnin odotetaan edelleen piristyvän kuluvana vuonna. Vuonna 2017 painoalan liikevaihdon odotetaan laskevan 0,1 prosenttia edeltävästä vuodesta.

– Hintojen laskun jatkuessa tämä tarkoittaisi, että myynnin volyymi kääntyisi painoalalla kasvuun, Erämaja toteaa.

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on LinkedInGoogle+Email to someone