M-Brain ostaa Esmerkin

M-Brain Oy on tänään allekirjoitetulla sopimuksella ostanut Esmerk Oy:n osakekannan Sanoma Learningiltä. Kauppahinta on 10 miljoonaa euroa. M-Brain on Suomen johtava media- ja verkkotiedonkeruuseen ja analysointiin keskittyvä competitive intelligence -yritys. Esmerk on vuonna 1975 perustettu informaatio- ja mediaseurantapalvelua tarjoava yritys, jolla on Suomessa sijaitsevan pääkonttorin lisäksi toimipisteet Ruotsissa, Isossa-Britanniassa, Ranskassa, Saksassa, Yhdysvalloissa, Malesiassa ja Venäjällä.

Yrityskaupan myötä M-Brainin vuoden 2012 pro forma -liikevaihto tulee olemaan noin 21 miljoonaa euroa. Yhteenlaskettu asiakasmäärä on noin 1 500. Yrityksen 260 asiantuntijaa seitsemässä maassa kerää ja analysoi asiakkaiden ja näiden toimialojen näkyvyyttä niin verkko-, painetussa kuin sosiaalisessa mediassa. Merkittävän kaupasta tekee se, että M-Brainista tulee alansa suurin toimija Pohjoismaissa. Lisäksi se nousee Euroopan puolen tusinan suurimman toimijan joukkoon.

– Asiakasorganisaatiot tarvitsevat yhä enenevässä määrin kansainvälistä kumppania, joka voi tarjota palveluja myös Suomen rajojen ulkopuolella, kertoo Tuomo Räsänen, M-Brain Oy:n toimitusjohtaja.

– Esmerkillä on pitkäaikaista osaamista toimialaseurantapalveluista. Yrityskauppa vahvistaa entisestään M-Brainin tavoitetta olla kokonaisvaltaisen media- ja verkkotiedon keruuseen ja analysointiin sekä tämän tiedon hyödyntämiseen keskittyvä yritys kansainvälisessä toimintaympäristössä, Räsänen jatkaa.

– Tämä kauppa tukee Sanoman strategiaa, jonka mukaan keskitämme liiketoimintaamme ja panostamme kuluttajamediaan ja oppimiseen, sanoo Sanoma Learningin toimitusjohtaja Jacques Eijkens.

– Uskomme, että M-Brain tarjoaa Esmerkille hyvät mahdollisuudet kehittää toimintaansa ja laadukkaita palvelujaan edelleen, Jacques Eijkens jatkaa.

Esmerkin osto avaa M-Brainin jo olemassa oleville sekä uuden sukupolven kokonaisvaltaisille competitive intelligence -ratkaisuille tien uusille markkinoille Euroopassa ja muualla maailmassa. Erityisesti M-Brainin verkkopuolen ja sosiaalisen median osaaminen sekä Esmerkin business intelligence -palvelut tarjoavat asiakkaille mahdollisuuden entistä laajemmin hankkia analyytikoiden jalostamaa tietoa päätöksenteon tueksi liiketoimintansa luotsaamiseen.

– Mediapohjaisen tiedon ja seurannan toimialalla on konsolidoituminen jo selvästi käynnissä, toteaa M-Brainin perustaja Marjukka Nyberg.

– Alalla toimivat pienet yritykset eivät enää täytä kasvavien ja kansainvälistyvien asiakasyritysten ja -organisaatioiden tarpeita. Alan trendi maailmalla on se, että asiakkaat saavat tehokkainta competitive intelligence -osaamista hybridisti asiantuntijapalvelujen ja teknologian yhdistelmänä, Nyberg toteaa.

Esmerk jatkaa toimintaansa itsenäisenä yhtiönä osana M-Brain-ryhmää. Esmerkin yhteistyö Sanoma Oyj:n palveluntarjoajana tulee luontevasti jatkumaan.

Jaa kaverille

Lataa Lisää
04.02.2026

-

04.02.2026

Hämeenlinna

11.03.2026

-

12.03.2026

Helsinki

19.05.2026

-

22.05.2026

Barcelona

Lähetä juttuvinkki

Teemme ammattilehteä teille, tärkeät lukijamme. Haluammekin herkällä korvalla kuulla lehden sisällöstä.

Mistä aiheesta, henkilöstä tai ilmiöstä haluaisit kuulla? Onko sinulla meille valmiina juttuvinkki? Kerro siitä meille!

Hae sivustolta

Tilaa uutiskirje

Tilaa Print&Median uutiskirje ja avoimet työpaikat sähköpostiisi



Lähetä juttuvinkki

Teemme ammattilehteä teille, tärkeät lukijamme. Haluammekin herkällä korvalla kuulla lehden sisällöstä.

Mistä aiheesta, henkilöstä tai ilmiöstä haluaisit kuulla? Onko sinulla meille valmiina juttuvinkki? Kerro siitä meille!