Löfbergsin kahvikampanja palkittiin Editkilpailussa

Löfbergs-kahvibrändin mainoskampanja näkyi useissa painetuissa ja digitaalisissa medioissa. Kuva: Aikakausmedia.

Ruotsalaisen Löfbergs-kahvibrändin mainoskampanja palkittiin vuoden aikakausmedia-kampanjana Editkilpailussa. Kampanjan teema oli ”Vahva kahvi vahvalle kansalle” ja sen toteutti Nitro Group.

Vuoden kampanja palkittiin kilpailussa nyt toista kertaa. Sarjan tärkeimpänä arviointikriteerinä on kampanjan tuloksellisuus. Aikakausmedian Editkilpailussa palkittiin onnistumisia 3 markkinoinnillisessa ja 14 toimituksellisessa sarjassa.

Vuoden aikakauslehtimainoksena palkittiin HelsinkiMission kolmiosainen mainossarja ”Anna lahja, joka kannattelee”. Marras–joulukuussa aikakauslehdissä näkyneet mainokset kannustivat suomalaisia taisteluun yksinäisyyttä vastaan. Mainokset toteutti TBWAHelsinki.

Vuoden aikakausmedia-mainostajaksi valittiin Kesko, joka näkyy tuomariston mukaan aikakausmedioissa isosti ja erottuu laadulla. Sarjassa palkitaan mainostaja, jonka mainospanostukset ovat merkittävät ja joka hyödyntää aikakausmedioita monipuolisesti niiden eri kanavissa. Vuonna 2021 valinnassa painotettiin mainonnan laatua.

Yksityiskohta HelsinkiMission palkitusta mainoksesta. Kuva: Aikakausmedia.

Jaa kaverille

Lataa Lisää
23.04.2026

-

23.04.2026

Tuusula

23.04.2026

-

23.04.2026

Helsinki

07.05.2026

-

13.05.2026

Düsseldorf, Saksa

Avoimet työpaikat

Eduskunta

Helsinki

Ricoh Finland Oy

Tampere

Lähetä juttuvinkki

Teemme ammattilehteä teille, tärkeät lukijamme. Haluammekin herkällä korvalla kuulla lehden sisällöstä.

Mistä aiheesta, henkilöstä tai ilmiöstä haluaisit kuulla? Onko sinulla meille valmiina juttuvinkki? Kerro siitä meille!

Hae sivustolta

Tilaa uutiskirje

Tilaa Print&Median uutiskirje ja Rekrykanavan avoimet työpaikat sähköpostiisi



Lähetä juttuvinkki

Teemme ammattilehteä teille, tärkeät lukijamme. Haluammekin herkällä korvalla kuulla lehden sisällöstä.

Mistä aiheesta, henkilöstä tai ilmiöstä haluaisit kuulla? Onko sinulla meille valmiina juttuvinkki? Kerro siitä meille!