Lidl palkittiin markkinointikampanjoistaan


Lidlin kaksi kampanjaa palkittiin Effiellä. Kuva: MTL.

Suomen Lidl on voittanut markkinoinnin tuloksellisuutta mittaavassa Effie Awardsissa Kultaisen Effien ja Pronssisen Effien. Kultaisen Effien Lidl sai Kortti kuin kortti -kampanjastaan ja Pronssisen Effien kesäkampanjastaan Elä kuin viimeistä kesäpäivää.

Korttikampanjan aikana Lidleistä sai 10% alennusta ostoksistaan vilauttamalla kassalla mitä tahansa mukana ollutta korttia. Hyvän mielen kampanjasta paisui viikon aikana ilmiö, johon ihmiset lähtivät luovuudella ja innolla mukaan.

– Kampanja synnytti hyvää mieltä ja hauskoja, lämpimiä kohtaamisia kassoilla sekä yhteisöllisyyttä. Olemme tästä palkinnosta valtavan ylpeitä, markkinointipäällikkö Laura Siltanen Lidliltä sanoo.

Tuomariston arvioissa kampanjaa luonnehdittiin nerokkaana oivalluksena tehdä erittäin hintakilpaillussa markkinassa tarjouskampanja erilaistavalla tavalla ja vielä niin, että se vahvistaa brändin mielikuvaa. Kampanjan toteuttivat yhteistyössä Lidlin kanssa mainostoimisto Folk, Virta Helsinki, Miracle Sound ja Valve Media.

Bisnes-haaste -sarjassa Lidlille myönnettiin pronssinen Effie kesäkampanjastaan Lidl Stingy – Elä kuin viimeistä kesäpäivää. Kesäkampanjan toteuttivat Lidlin kanssa yhteistyössä mainostoimisto Folk, Virta Helsinki, Directors Guild ja La Boca.

Effie Awards -kilpailussa etsitään tuloksellisimpia markkinointikampanjoita. Keskeisiä kriteereitä ovat tulosten lisäksi kampanjan haasteellisuus, ideoiden toimivuus ja mitattavuus. Viimeisellä arviointikierroksella annetaan pisteet myös luoville elementeille. Kilpailussa oli tänä vuonna mukana ennätysmäärä hakemuksia, yli 120 kilpailutyötä.

Effie-kilpailu järjestetään 42 maassa. Suomessa kilpailua järjestää Markkinoinnin, teknologian ja luovuuden liito MTL ry.

Jaa kaverille

Lataa Lisää
23.04.2026

-

23.04.2026

Helsinki

23.04.2026

-

23.04.2026

Tuusula

07.05.2026

-

13.05.2026

Düsseldorf, Saksa

Avoimet työpaikat

Eduskunta

Helsinki

Ricoh Finland Oy

Tampere

Lähetä juttuvinkki

Teemme ammattilehteä teille, tärkeät lukijamme. Haluammekin herkällä korvalla kuulla lehden sisällöstä.

Mistä aiheesta, henkilöstä tai ilmiöstä haluaisit kuulla? Onko sinulla meille valmiina juttuvinkki? Kerro siitä meille!

Hae sivustolta

Tilaa uutiskirje

Tilaa Print&Median uutiskirje ja Rekrykanavan avoimet työpaikat sähköpostiisi



Lähetä juttuvinkki

Teemme ammattilehteä teille, tärkeät lukijamme. Haluammekin herkällä korvalla kuulla lehden sisällöstä.

Mistä aiheesta, henkilöstä tai ilmiöstä haluaisit kuulla? Onko sinulla meille valmiina juttuvinkki? Kerro siitä meille!