Lapsia innostetaan lukemaan kampanjoilla

Kaksi kertaa kuukaudessa ilmestyvä Apu Juniori on lasten ajankohtaislehti. Kuva: A-lehdet.

Lapsia innostetaan lukemaan uusilla lehdillä ja lukutaitokampanjoilla. A-lehdet on lanseerannut kaksi kertaa kuussa ilmestyvän Apu Juniori -ajankohtaislehden. EK on järjestänyt Operaatio Ankka -kampanjan, jossa keväällä lahjoitetaan lehtiä 10-vuotiaille lapsille.

Kaksi kertaa kuukaudessa ilmestyvä Apu Juniori on lasten ajankohtaislehti, joka kertoo tiedotteen mukaan uutisista ja ilmiöistä selkeällä, totuudenmukaisella ja viihdyttävällä tavalla. Lehti on suunnattu alakouluikäisille lapsille ja sen tehtävänä on innostaa lukemaan ja parantaa lasten lukutaitoa.

– Haluamme vaalia suomalaisten lasten lukutaitoa ja houkutella heidät vastuullisen laadukkaan journalismin pariin. Haluamme myös ylläpitää painetun median roolia luotettavan tiedon lähteenä ja oppimisen välineenä, Avun päätoimittaja Marja Aarnipuro sanoo.

Lehdessä käsitellään kansainvälisiä ja kotimaisia uutisaiheita, luontoa, tiedettä, teknologiaa, eläimiä, avaruutta, urheilua, kulttuuria ja paljon muuta kiinnostavaa. Ilmastonmuutos on yksi lehden keskeistä aihealueista.

Operaatio Ankassa laaja taustajoukko

Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n Operaatio Ankka -kampanjassa kaikille vuoden 2019 aikana 10 vuotta täyttäville lapsille lahjoitetaan kuukauden Aku Ankka -lehdet tammikuussa 2019. Myöhemmin keväällä myös kaikille Suomen ruotsinkielisille 10 vuotta täyttäville lapsille lahjoitetaan kuukauden Kalle Anka -lehdet.

EK:n lisäksi kampanjassa on mukana 12 yritystä ja yhteisöä eri toimialoilta. Kampanjan suojelijana toimii Rouva Jenni Haukio. Kampanjassa on mukana olevat kumppanit ovat: ABC-ketju, Supercell, Elisa, OP, Nordea, Veikkaus, Opetusalan Ammattijärjestö OAJ, Fortum, LähiTapiola, Posti, Tela ja Aktia.

Teko tulee kevään aikana näkymään laajasti sekä EK:n että yritysten ja yhteisöjen kanavissa muun muassa Aku Ankka -henkisten kuvitusten kautta, joissa eri alojen vaikuttajat jakavat omia lukukokemuksiaan.

Lukemista haluaa edistää myös Lukuliike. Sen taustalla on opetus- ja kulttuuriministeriön asettama, lukemisen ja lukutaidon parissa toimivista asiantuntijoista koostuva Lukutaitofoorumi, joka julkaisi syksyllä 2018 ehdotuksensa lukutaidon ja lukemisharrastuksen kehittämiseksi. Lukuliike järjestää mm. kampanjoita yhteistyössä monien järjestöjen kanssa. Liikkeeseen kuuluvan Lukukeskuksen toteuttama Lukuliike koulussa -kampanja innostaa lapset ja nuoret takaisin kirjojen pariin.

Jaa kaverille

Lataa Lisää
14.04.2026

-

15.04.2026

Lontoo

23.04.2026

-

23.04.2026

Tuusula

23.04.2026

-

23.04.2026

Helsinki

Avoimet työpaikat

Eduskunta

Helsinki

Ricoh Finland Oy

Tampere

Lähetä juttuvinkki

Teemme ammattilehteä teille, tärkeät lukijamme. Haluammekin herkällä korvalla kuulla lehden sisällöstä.

Mistä aiheesta, henkilöstä tai ilmiöstä haluaisit kuulla? Onko sinulla meille valmiina juttuvinkki? Kerro siitä meille!

Hae sivustolta

Tilaa uutiskirje

Tilaa Print&Median uutiskirje ja avoimet työpaikat sähköpostiisi



Lähetä juttuvinkki

Teemme ammattilehteä teille, tärkeät lukijamme. Haluammekin herkällä korvalla kuulla lehden sisällöstä.

Mistä aiheesta, henkilöstä tai ilmiöstä haluaisit kuulla? Onko sinulla meille valmiina juttuvinkki? Kerro siitä meille!