Kotimaisella uutismedialla vahva asema verkossakin

Verkkouutisia voi lukea vaikka älykellosta.

Kotimainen uutismedia tavoittaa viikossa verkossa 88 prosenttia suomalaisista, ja uutisia luetaan yhä enemmän ainoastaan älypuhelimella. Sosiaalinen media ei ole Suomessa yhtä vahva uutiskanava kuin muualla Digital News Report 2017 -kyselytutkimuksen mukaan.

Älypuhelimesta on tullut yhä useammalle ainoa laite verkkouutisten lukemiseen, ilmenee Oxfordin yliopiston Reuters-instituutin Digital News Report 2017 -kyselytutkimuksesta. Tutkimus kertoo myös, että suomalaiset luottavat edelleen uutisiin poikkeuksellisen paljon.

Älypuhelinta pitää pääasiallisena verkon uutisvälineenään 70 prosenttia 18–24-vuotiaista suomalaisvastaajista. Ikäluokkien välillä on kuitenkin huomattavia eroja, kun 55 vuotta täyttäneillä osuus on vain 19 prosenttia.

Uutiset tavoittavat suomalaiset lähes tasaveroisesti sekä perinteisten kanavien että verkkomedian kautta. Verkkomedian tavoittavuus on pysynyt Suomessa vuodesta 2015 kutakuinkin ennallaan. Suomessa perinteisen median kautta uutisia seuraa vähintään viikoittain 85 prosenttia vastaajista ja verkosta 88 prosenttia. Kotimaisen uutismedian vahva asema verkossa näkyy myös siinä, että sosiaalinen media ei ole Suomessa yhtä vahva uutiskanava kuin muualla.

Uutisiin luotetaan Suomessa enemmän kuin missään muussa tutkimukseen osallistuneessa maassa. Luottamus on kuitenkin viime vuosina ollut hienoisessa laskussa. Kun vielä 2015 suomalaisvastaajista 68 prosenttia arvioi, että useimpiin uutisiin voi luottaa, vuonna 2017 tätä mieltä oli enää 62 prosenttia.

Jaa kaverille

Lataa Lisää
14.04.2026

-

15.04.2026

Lontoo

23.04.2026

-

23.04.2026

Tuusula

23.04.2026

-

23.04.2026

Helsinki

Avoimet työpaikat

Eduskunta

Helsinki

Ricoh Finland Oy

Tampere

Lähetä juttuvinkki

Teemme ammattilehteä teille, tärkeät lukijamme. Haluammekin herkällä korvalla kuulla lehden sisällöstä.

Mistä aiheesta, henkilöstä tai ilmiöstä haluaisit kuulla? Onko sinulla meille valmiina juttuvinkki? Kerro siitä meille!

Hae sivustolta

Tilaa uutiskirje

Tilaa Print&Median uutiskirje ja avoimet työpaikat sähköpostiisi



Lähetä juttuvinkki

Teemme ammattilehteä teille, tärkeät lukijamme. Haluammekin herkällä korvalla kuulla lehden sisällöstä.

Mistä aiheesta, henkilöstä tai ilmiöstä haluaisit kuulla? Onko sinulla meille valmiina juttuvinkki? Kerro siitä meille!