Jussi Heinämäki myös Spandex Schneidlerin johtoon

27.10.2020 09:53Uutiset » Toimiala
Odotan innolla uutta tehtävääni Ruotsin Spandex Schneidlerilla ja on ilo päästä rakentamaan Spandexin pohjoismaista menestystä ja tulevaisuutta, sanoo Jussi Heinämäki. Kuva: Seri-Deco.

Seri-Decon toimitusjohtaja Jussi Heinämäki (KTM) on nimitetty ruotsalaisen Spandex Schneidlerin toimitusjohtajaksi Ruotsiin 1.11.2020 alkaen. Samalla hän jatkaa edelleen myös nykyisessä tehtävässään Seri-Deco Oy:n toimitusjohtajana. Seri-Deco ja Spandex Schneidler kuuluvat kumpikin kansainväliseen Spandex-konserniin, joka palvelee graafisen alan asiakkaita 20 eri maassa.

Heinämäki on johtanut Seri-Decoa jo vuodesta 2005 lähtien. Hänen johdollaan Seri-Deco on kasvanut ja laajentanut toimintaansa Suomen markkinoiden ulkopuolelle Baltiaan.

– Spandex Schneidler tulee olemaan erittäin hyvissä käsissä Jussin luotsattavana. Jussi tulee antamaan oman vahvan panoksensa sekä Spandex Schneidlerin että Seri-Decon menestykselle myös jatkossa, sanoo Spandex Groupin Vice President Rob Jackson.

Spandex Schneidler on johtava graafisen alan tuotantolaitteiden ja materiaalien maahantuoja sekä jälleenmyyjä Ruotsissa ja edustaa alan tunnettuja tuotemerkkejä. Yrityksen tuotevalikoimaan kuuluvat mm. digitaalisen suurkuvatulostamisen, ajoneuvoteippaamisten, kyltti- ja opastevalmistuksen, silkkipainamisen ja jälkikäsittelyn laitteet, materiaalit ja huoltopalvelut. Spandex Schneidlerin toimipisteet ja varastot sijaitsevat Tukholmassa sekä Laholmissa Etelä-Ruotsissa. Yrityksen myyntiorganisaatio palvelee asiakkaita ympäri Ruotsia. Yhtiö työllistää Ruotsissa lähes 50 henkilöä.

– Seri-Decon ja Spandex Schneidlerin toiminnassa on paljon yhtäläisyyksiä. Kumpikin yritys on omassa maassaan Sign & Display alan markkinajohtaja, joka edustaa alan tunnettuja tuotemerkkejä ja tarjoaa asiakkailleen laajan valikoiman visuaalisen viestinnän kokonaisratkaisuja nopeilla ja täsmällisillä toimituksilla yhdistettynä ammattitaitoiseen asiakaspalveluun ja huoltoon, sanoo Heinämäki.

Heinämäen mukaan Seri-Decolla, Spandex Schneidlerilla sekä emoyhtiössä Spandexissa on kaikissa sama, vahva asiakaslähtöinen kulttuuri sekä tekemisen ja eteenpäin menemisen tahto, jotka toimivat perustana myös tulevaisuuden menestykselle.

Katso yrityksen Seri-Deco estradisivu