Joutsenmerkin haku vauhditti Kirjapaino Ässän uudistumista

Kirjapaino Ässä on uudistanut toimintaansa täyttääkseen Joutsenmerkin vaatimukset. Kuva: Kirjapaino Ässä.

Vaajakoskella toimiva Kirjapaino Ässä on käynyt läpi koko tuotantoprosessinsa ja uudistunut täyttääkseen ympäristömerkin vaatimukset. Ympäristö huomioidaan painotalossa painopaperista ja painokemikaaleista energiankulutukseen ja jätehuoltoon asti.

Ympäristöarvot korostuvat Ympäristömerkinnän tiedotteen mukaan sekä yritysten että kuluttajien hankinnoissa jatkuvasti enemmän. Joutsenmerkin etuna on, että se tunnetaan laajasti myös muista tuoteryhmistä, kuten vaikkapa pesuaineista.

– Asiakkaat ovat tänä päivänä hyvin kiinnostuneita ympäristöasioista ja sertifikaateista kysytään. Toisaalta monet merkit mielletään vain materiaaleihin liittyväksi asiaksi. Joutsenmerkki pisti miettimään koko tuotantoprosessia, myyntijohtaja Soile Konttinen kertoo.

Kirjapaino Ässän valmiudet Joutsenmerkin saamiseen olivat hyvät. Uudet painokoneet ovat energiankulutukseltaan alhaisia, tilojen valaistus on hiljattain uusittu energiatehokkaaksi ja esimerkiksi kasvipohjaiset painovärit ovat olleet käytössä jo vuosia.

Joutsenmerkki huomioi tuotteiden koko elinkaaren raaka-aineista valmistukseen ja lopulta kierrätykseen asti. VTT:n mukaan esimerkiksi sanomalehden hiilijalanjäljestä noin puolet aiheutuu paperin valmistuksesta, mutta painamisenkin osuus on merkittävä, noin 12 prosenttia – muista ympäristövaikutuksista kuten kemikaalien käytöstä puhumattakaan. Painomenetelmät voivat vaikuttaa myös painotuotteen kierrätettävyyteen.

Siksi Joutsenmerkittyjen painotuotteiden kriteerit koskevat paitsi painopaperia, myös esimerkiksi painokemikaaleja, energiankulutusta ja jätteitä. Kriteerit koostuvat kaikille pakollisista vaatimuksista sekä valinnaisista pistevaatimuksista, joista on kerättävä vähintään tietty määrä pisteitä.

Kirjapaino Ässä on Jyväskylän seudun ainoa Joutsenmerkitty painolaitos. 15 henkilöä työllistävä yritys tarjoaa painotuotteita laidasta laitaan, esimerkiksi lehtiä, julisteita, kirjekuoria tai vaikkapa mainospahveja. Joutsenmerkin on saanut 20 suomalaista painoalan yritystä, suurimmat useille eri tuotantolaitoksilleen.

Kirjapaino Ässä on Jyväskylän seudun ainoa Joutsenmerkitty painolaitos. Kuva: Kirjapaino Ässä.

Jaa kaverille

Lataa Lisää
14.04.2026

-

15.04.2026

Lontoo

23.04.2026

-

23.04.2026

Tuusula

23.04.2026

-

23.04.2026

Helsinki

Avoimet työpaikat

Eduskunta

Helsinki

Ricoh Finland Oy

Tampere

Lähetä juttuvinkki

Teemme ammattilehteä teille, tärkeät lukijamme. Haluammekin herkällä korvalla kuulla lehden sisällöstä.

Mistä aiheesta, henkilöstä tai ilmiöstä haluaisit kuulla? Onko sinulla meille valmiina juttuvinkki? Kerro siitä meille!

Hae sivustolta

Tilaa uutiskirje

Tilaa Print&Median uutiskirje ja avoimet työpaikat sähköpostiisi



Lähetä juttuvinkki

Teemme ammattilehteä teille, tärkeät lukijamme. Haluammekin herkällä korvalla kuulla lehden sisällöstä.

Mistä aiheesta, henkilöstä tai ilmiöstä haluaisit kuulla? Onko sinulla meille valmiina juttuvinkki? Kerro siitä meille!