Investointeja tehokkuuteen

10.11.2010 12:26Uutiset » Toimiala

Graafisen teollisuuden inves­toin­nit eivät Heidelberg Finlandin mukaan ole kokonaan py­sähty­neet, vaikka koneita oste­taankin tavallista harvemmin. Tehokkuus ratkaisee menes­tyksen. Kuluvan vuoden aikana Heidelberg on myynyt Suomeen kymmenkunta CTP-järjestelmää sekä monia Prinect-työnkulkuun liittyviä kokonaisuuksia tai täydennyksiä. Tämä osoittaa, että nyt positiivisesti kehittyvät painotalot hakevat tehoja, laatua ja tuottavuutta.

– Toisaalta sopeuttamiset ja lopettamiset ovat merkinneet tuotantokapasiteetin määrän vähenemistä Suomessa, kertoo Heidelbergin Markku Mäkinen.

– Tänä vuonna maasta on viety kymmeniä painokoneita, miljoonien eurojen arvosta, mekin olemme aika iso koneiden viejä.

Tähän tilanteeseen liittyy huolestuttava viesti, kun samaan aikaan Suomesta on tullut painotuotteiden nettotuoja, vaikka aiemmin alan tuotannosta lähes 25% meni vientimarkkinoille. Lähialueillamme toimivat edullisen kustannustason maat ovat kirineet osaamisessa suomalaisia kiinni ja investoivat edelleen voimakkaasti uuteen tekniikkaan.

Alan yritysten kilpailukyky suomalaisella kustannustasolla edellyttäisi kuitenkin osaamisen ja tehokkuuden kehittämisen avulla saavutettavia kustannussäästöjä. Näinä aikoina menestyviä yrityksiä näyttääkin yhdistävän rohkeus ja usko omaan osaamiseen ja tekemiseen sekä markkinoinnin ja myynnin idearikas ote. Hinnan polkemisen ja painotöiden välityksen Puolasta tai Kiinasta sijaan automatiikan ja uuden tekniikan mahdollisuuksien hyödyntäminen.

Heidelbergin asiakasinvestointeja

Syksyn mittaan Heidelberg Finland on toimittanut ratkaisujaan ainakin seuraaville toimijoille:

– Paino-Kaarinalle on toimitettu Suomen ensimmäinen Heidelberg Suprasetter A75 Dual Top Loader -termotulostin. Samalla siirryttiin Saphira Chemfree -levyihin.

– Painokotkalle Kotkaan Heidelberg Suprasetter 75 levytulostin ja Heidelberg Saphira -kehitevapaat levyt

– Valkealan Painokarelia hankki vähän käytetyn automaattisyötöllä ja rei’ityksellä varustetun Topsetter-levytulostimen. Kauppaan kuului myös Heidelbergin RIP-ohjelmisto sekä pesuri.

– Painotalo Kyriiri investoi uuteen Suprasetter A105 -levytulostimeen, joka on varustettu automaattisella monikasettilatauslaitteella. Latauslaitteessa on kaseteissa eri kokoisia levyjä, joten tulostin voi käsin koskematta tulostaa kulloinkin tarvittavan formaatin levyjä. Suprasetter on liitetty Kyriirin Prinect-työnkulkuun.

www.fi.heidelberg.com/www/html/fi/startPage

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on LinkedInGoogle+Email to someone