Ilkka-Yhtymä onnistui muutoksissaan

1.3.2021 08:36Uutiset » Toimiala
Ilkka-Yhtymän toimitusjohtaja Olli Pirhonen arvioi konsernin vuoden 2021 liikevaihdon nousevan edellisvuodesta ja liikevoiton tason säilyvän. Kuva: Ilkka/Harri Toivola.

Viime vuosi oli Ilkka-Yhtymälle suurten muutosten vuosi. Suuret yrityskaupat ja toiminnan sopeuttaminen johtivat hyvään tulokseen. Konsernin liikevaihto kasvoi 25,7 % ja oli 45,8 milj. euroa. Liikevoitto nousi 14,5 milj. euroon. Toimitusjohtaja Olli Pirhonen arvioi liikevaihdon nousevan edellisvuodesta ja liikevoiton tason säilyvän tänä vuonna.

Vuosi 2020 alkoi konsernissa suurilla muutoksilla.

– Tammikuun alussa hankimme enemmistön Liana Technologies Oy:stä, joka on valtakunnan suurin markkinoinnin ja viestinnän pilvipalveluja tuottava yritys. Tämän hankinnan seurauksena toimintamme laajeni kokonaan uudelle liiketoiminta-alueelle ja konsernimme liikevaihto kääntyi selkeään kasvuun, Pirhonen sanoo tilinpäätöstiedotteessa.

Toinen merkittävä muutos tammikuun lopussa oli, kun maakuntalehdet Pohjalainen ja Ilkka yhdistyivät. Uudistus on Pirhosen mukaan täyttänyt odotukset ja otettu hyvin vastaan lukijoiden keskuudessa.

Koronapandemia vaikeutti merkittävästi myös Ilkka-Yhtymän toimintaa. Media- ja markkinointipalveluiden koko vuoden liikevaihto laski 4,9 % ja oli 29,6 milj. euroa. Liikevaihdon lasku johtui erityisesti ilmoitustuottojen 26,3 %:n laskusta edelliseen vuoteen verrattuna.

Painotoiminnassa tiukka aika

Pirhosen mukaan painotoimialan markkinatilanne Suomessa yleisesti on jatkunut tiukkana painovolyymien laskiessa. Koronavirusepidemian negatiiviset vaikutukset näkyivät konsernin painopalveluiden ulkoisen liikevaihdon kehityksessä. Konsernin omien lehtien painaminen on jatkunut ilman häiriöitä. Painopalveluiden ulkoinen liikevaihto laski koko vuoden aikana 20,8 % ja oli 4,2 milj. euroa (5,3 milj. euroa 2019).

Konsernin painopalveluyhtiö I-print Oy:n liiketoiminta koostuu sanomalehti- ja arkkipainamisesta sekä erikoispainon palveluista.

Konsernin taloudellista asemaa paransi merkittävästi vuoden lopussa tehty yrityskauppa, jossa osakkuusyhtiö Arena Partners myi 35 %:n vähemmistöomistuksensa Alma Mediapartners Oy:stä Alma Medialle.

Reino Lantto

Share: