Ilkka vahvistuu sisältöpalveluissa

Ilkka-konserniin kuuluva Myynninmaailma Oy on hankkinut omistukseensa Differo Oy:n koko osakekannan. Yrityskaupan myötä yrityksen asema valtakunnallisena B2B-markkinointitoimistona vahvistuu entisestään.

Vuonna 2007 perustettu Differo on sisältöstrategiatyömenetelmiin erikoistunut toimisto, joka auttaa yrityksiä toteuttamaan asiakaslähtöistä markkinointia. Differon asiakkaita ovat muun muassa Valio, Telia ja Sulava. Differon liikevaihto oli vuonna 2021 noin 1,5 milj. euroa. Yhtiöllä on 18 työntekijää. Sekä työntekijät että osakkaat jatkavat yhtiössä kaupan jälkeen. Yrityskaupalla ei ole vaikutusta kummankaan yhtiön työsuhteisiin.

– Myynninmaailma on osa Ilkka-konsernin media- ja markkinointipalvelut -liiketoimintaa. Differon oston myötä jatkamme media- ja markkinointipalveluiden kokonaisuuden suunnitelmallista kasvattamista. Asiakkaillemme tarjottaviin palveluihin saadaan nyt uusi tärkeä osa. Samalla saamme tiimin ammattilaisia kasvavaan asiantuntijoidemme joukkoon. Myynninmaailma palvelee asiakkaitaan valtakunnallisesti jatkossa yli 60 hengen voimin, sanoo Ilkan media- ja markkinointipalveluiden liiketoimintajohtaja Jarno Puutio.

Jaa kaverille

Lataa Lisää
04.02.2026

-

04.02.2026

Hämeenlinna

11.03.2026

-

12.03.2026

Helsinki

19.05.2026

-

22.05.2026

Barcelona

Lähetä juttuvinkki

Teemme ammattilehteä teille, tärkeät lukijamme. Haluammekin herkällä korvalla kuulla lehden sisällöstä.

Mistä aiheesta, henkilöstä tai ilmiöstä haluaisit kuulla? Onko sinulla meille valmiina juttuvinkki? Kerro siitä meille!

Hae sivustolta

Tilaa uutiskirje

Tilaa Print&Median uutiskirje ja avoimet työpaikat sähköpostiisi



Lähetä juttuvinkki

Teemme ammattilehteä teille, tärkeät lukijamme. Haluammekin herkällä korvalla kuulla lehden sisällöstä.

Mistä aiheesta, henkilöstä tai ilmiöstä haluaisit kuulla? Onko sinulla meille valmiina juttuvinkki? Kerro siitä meille!