Heidelbergin tarvikemyynnille uusi vetäjä

Voitto Savolainen. Kuva: Heidelberg.

Heidelberg on tehnyt sopimuksen Voitto Savolaisen kanssa tarvikemyynnin vetämisestä Suomessa ja Baltiassa. Materiaalien ja tarvikkeiden rinnalla tehtävään kuuluu myös Heidelbergin muiden palveluiden, kuten huollon esittely ja tarjoaminen asiakkaille.

Painon tarvikkeiden ja niihin liittyvien palveluiden merkitys kasvaa uutiskirjeen mukaan Heidelbergin toiminnassa tasaista tahtia, joten Suomen ja Baltian organisaatioon päätettiin perustaa uusi tehtävä, jonka vetäjä vastaa näiden toimintojen kehittämisestä. Tehtävä painottuu hyvin pitkälle käytännön kenttätyöhön asiakkaiden parissa.

Voitto ’’Vode’’ Savolainen on toiminut graafisen teollisuuden toimittajien palveluksessa yli 25 vuotta ja ollut aina innokas kehittämään asioita ja olemaan tekemisissä ihmisten ja myynnin kanssa. Heidelbergilla uuden tehtävän nimike on ’’Head of Consumables’’, jossa Savolainen saa vetovastuun rinnalla olla tekemässä juuri niitä asioita, jotka häntä innostavat – yhteistyössä asiakkaiden kanssa.

Voitto Savolainen on viimeksi toiminut KTA-Yhtiöt Oy:n toimitusjohtajana, josta tehtävästä hän jäi pois viime kesänä. Sapattivuoden aikana hän on ehtinyt keskittyä harrastuksiinsa, viettää aikaa perheensä kanssa ja opiskella elämäntaitoja. 52-vuotiaan miehen ajatuksena oli mahdollisesti vaihtaa kokonaan toiselle alalle, mutta veri veti graafisen teollisuuden tuttujen asioiden pariin.

– Ennen KTA:ta olin 13 vuotta Agfalla, ja materiaalit sekä Baltia ovat sitä kautta tuttuja. Meillä oli Baltiassa myös yhteisiä projekteja Heidelbergin kanssa, ja tunnen monia heidän ihmisiään niiltä ajoilta. Myös asiakaskunta sekä Suomessa että Baltiassa ovat pitkälti tuttuja, joten tämä uusi tehtävä on lähellä sydäntäni, Savolainen kertoo.

Jaa kaverille

Lataa Lisää
14.04.2026

-

15.04.2026

Lontoo

23.04.2026

-

23.04.2026

Tuusula

23.04.2026

-

23.04.2026

Helsinki

Avoimet työpaikat

Eduskunta

Helsinki

Ricoh Finland Oy

Tampere

Lähetä juttuvinkki

Teemme ammattilehteä teille, tärkeät lukijamme. Haluammekin herkällä korvalla kuulla lehden sisällöstä.

Mistä aiheesta, henkilöstä tai ilmiöstä haluaisit kuulla? Onko sinulla meille valmiina juttuvinkki? Kerro siitä meille!

Hae sivustolta

Tilaa uutiskirje

Tilaa Print&Median uutiskirje ja avoimet työpaikat sähköpostiisi



Lähetä juttuvinkki

Teemme ammattilehteä teille, tärkeät lukijamme. Haluammekin herkällä korvalla kuulla lehden sisällöstä.

Mistä aiheesta, henkilöstä tai ilmiöstä haluaisit kuulla? Onko sinulla meille valmiina juttuvinkki? Kerro siitä meille!