Grano myy SokoPro-liiketoiminnan

SokoProlla on jo noin 90 000 käyttäjää Suomessa ja ulkomailla. Kuva: Grano.

Grano myy rakennusalan digitaaliseen projektinhallintapalveluun keskittyvän SokoPro -liiketoiminnan kansainväliselle iBinder -yhtiölle. Myytävän yhtiöitettävän liiketoiminnan myyntihinta on 45,5 miljoonaa euroa.

Kaupan odotetaan Panostajan tiedotteen mukaan toteutuvan tammikuun 2022 loppuun mennessä. Ennen kauppaa SokoPro-liiketoiminta eriytetään Granosta ja yhtiöitetään. SokoPro -liiketoiminnan johdon arvioimiin carve out -laskelmiin perustuva liikevaihto 31.10.2021 päättyneellä tilikaudella oli noin 5,8 milj. euroa ja liikevoitto noin 3,0 milj. euroa.

Grano jatkaa kaupan toteutumisen jälkeen yksinoikeudella SokoPron Suomen myyntiedustajana.

– Kauppa edistää Granon vaikuttavimman viestinnän tuottaja -strategian toteuttamista mahdollistamalla meidän keskittyä entistäkin vahvemmin transformaatioomme vaikuttavimman markkinointiviestinnän palveluyritykseksi, sanoo Granon vt. toimitusjohtaja Kimmo Kolari.

SokoPro on rakennusalalle suunniteltu pilvipalvelu. SokoPro helpottaa dokumenttien hallintaa rakennusprojektin aikana ja sitä on käytetty lukuisissa hankkeissa yksittäisistä rakennusprojekteista vaativiin infrakohteisiin. Sillä on noin 90 000 käyttäjää, joista 10 prosenttia on ulkomailla. Päivittäin palvelua käyttää noin 17 000 rakennusalan ammattilaista.

Ruotsalainen iBinder on rakennusteollisuuden ohjelmistotuotteissa Pohjoismaiden markkinajohtaja. Kaupan yhteydessä perustetaan SokoPro Oy, jonka palvelukseen siirtyy Granosta kahdeksan henkilöä vanhoina työntekijöinä.

Jaa kaverille

Lataa Lisää
22.02.2026

-

26.02.2026

Düsseldorf

11.03.2026

-

12.03.2026

Helsinki

18.03.2026

-

19.03.2026

Helsinki

Lähetä juttuvinkki

Teemme ammattilehteä teille, tärkeät lukijamme. Haluammekin herkällä korvalla kuulla lehden sisällöstä.

Mistä aiheesta, henkilöstä tai ilmiöstä haluaisit kuulla? Onko sinulla meille valmiina juttuvinkki? Kerro siitä meille!

Hae sivustolta

Tilaa uutiskirje

Tilaa Print&Median uutiskirje ja avoimet työpaikat sähköpostiisi



Lähetä juttuvinkki

Teemme ammattilehteä teille, tärkeät lukijamme. Haluammekin herkällä korvalla kuulla lehden sisällöstä.

Mistä aiheesta, henkilöstä tai ilmiöstä haluaisit kuulla? Onko sinulla meille valmiina juttuvinkki? Kerro siitä meille!