Etikettien kysynnän kasvu hidastunut Euroopassa

 

Kalvopohjaisten etikettien kysyntänäkymät ovat paremmat kuin paperipohjaisten. Kuva: Xeikon.

Etikettien kysyntä näyttää tänä vuonna olevan vähäisempää kuin vuonna 2018. Etikettivalmistajien järjestön Finatin mukaan etikettien ostajat ovat nyt varovaisempia, kun Euroopan kasvunäkymät ovat heikentyneet monesta syystä. Alalla ollaan kuitenkin varovaisen optimistisia.

Finat Radar-raportin tiedot perustuvat yli 80 brändin omistajan ja pakkausten ostajan näkemyksiin. Raportti tehdään puolivuosittain. Tuoreen raportin mukaan sekä perinteisellä että digitaalisella tekniikalla tehtyjen etikettien ostomäärien ennustetaan laskevan. Kuitenkin 65 % vastaajista odottaa ostavansa enemmän kuin viime vuonna.

Kysynnän heikentyminen näkyy myös etikettimateriaalien ostoissa. Finatin raportin mukaan materiaalien kysyntä neliömetreissä mitattuna hidastui vuoden 2018 toisella puoliskolla ja koko vuoden kasvu oli 1,4 %. Paperipohjaisen rullamateriaalin kysyntä kasvoi vain 0,9 % ja arkkimateriaalin ostot vähenivät 2,6 %. Muovikalvomateriaalien ja muiden ei-paperimateriaalien kysyntä sen sijaan kasvoi 3,5 %.

Jaa kaverille

Lataa Lisää
14.04.2026

-

15.04.2026

Lontoo

23.04.2026

-

23.04.2026

Helsinki

23.04.2026

-

23.04.2026

Tuusula

Avoimet työpaikat

Eduskunta

Helsinki

Ricoh Finland Oy

Tampere

Lähetä juttuvinkki

Teemme ammattilehteä teille, tärkeät lukijamme. Haluammekin herkällä korvalla kuulla lehden sisällöstä.

Mistä aiheesta, henkilöstä tai ilmiöstä haluaisit kuulla? Onko sinulla meille valmiina juttuvinkki? Kerro siitä meille!

Hae sivustolta

Tilaa uutiskirje

Tilaa Print&Median uutiskirje ja avoimet työpaikat sähköpostiisi



Lähetä juttuvinkki

Teemme ammattilehteä teille, tärkeät lukijamme. Haluammekin herkällä korvalla kuulla lehden sisällöstä.

Mistä aiheesta, henkilöstä tai ilmiöstä haluaisit kuulla? Onko sinulla meille valmiina juttuvinkki? Kerro siitä meille!