Erkki Meriluoto Seuran päätoimittajaksi

9.4.2018 08:18Uutiset » Toimiala
Erkki Meriluoto. Kuva: Otavamedia.

Seura-lehtiperheen päätoimittajana aloittaa 1.6.2018 Erkki Meriluoto. Nykyinen päätoimittaja Tarja Hurme jää sopimuksensa mukaisesti eläkkeelle syyskuun alussa 2018.

Erkki Meriluoto on 14 viime vuotta toiminut Iltalehdessä, viimeksi julkaisupäällikön tehtävässä, jossa hän on ollut vetämässä perinteisen iltapäivälehden muutosta monikanavaiseksi uutis- ja puheenaihepalveluksi.

– Olen päässyt tekemään Iltalehdessä oikeastaan kaikkea, mitä modernissa mediatalossa voi tehdä. Mahdollisuus tulla tekemään Seura-perheen brändejä on kuitenkin herättänyt minussa aivan uudenlaisen innon. Seura on lehti, jota meillä lapsuudenkodissa luettiin ja myöhemmin työelämässä siteerattiin viikoittain. On valtava kunnia päästä tutustumaan Seura-perheen tekijöihin ja hakea uutta kasvua yhdessä, Erkki Meriluoto sanoo.

Seura-lehti on Otavamedian suurimpia lehtiä ja ilmestyy 49 kertaa vuodessa. Lehden digipalveluun sisältyy myös digilehti sekä lehtiarkisto.

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on LinkedInGoogle+Email to someone