Elanders panostaa pakkauksiin Ruotsissa

19.11.2013 11:57Uutiset » Toimiala

Pörssinoteerattu graafisen alan yritys Elanders panostaa pakkaustuotantoon Ruotsissa. Konserni on ostanut Omikron-yhtiön ja sen toiminta siirretään helmikuussa 2014 Elandersin tuotantotiloihin Mölnlyckessä. Elanders saa näin Ruotsiin oman pakkaustuotantoyksikön.

Elandersin mukaan Omikronin asiakkaille tarjotaan lisää kapasiteettia uudessa tuotantoyksikössä. Myös entinen henkilökunta jatkaa yhtiössä. Omikron on kehittänyt, valmistanut ja myynyt kartonkipakkauksia. Asiakkaina on ollut johtavia tukkukaupan yhtiöitä ja päivittäistavarakaupan toimijoita. Yhtiön liikevaihto oli viime tilikaudella noin 40 miljoonaa kruunua.

Elanders panostaa muutenkin Mölnlyckeen. Sinne keskitetään konsernin koko Ruotsin arkkipainotuotanto. Falköpingin yksiköstä siirretään Mölnlyckeen Manroland-painokoneet, jotka samalla päivitetään. Lisäksi tehtaalle tulee kaksi uutta Manrolandin painokonetta syksyllä 2013.

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on LinkedInGoogle+Email to someone