Digitaalinen media suurimmaksi mainonnassa

29.6.2017 18:25Uutiset » Toimiala
Kenneth Blomster. Kuva: Dentsu Aegis Network.

Markkinointiviestintäyhtiö Dentsu Aegis Networkin tuore mainonnan kasvun ennuste Suomessa näyttää, että digitaalinen media tulee nousemaan suurimmaksi mediaryhmäksi jo vuoden 2018 aikana. Suunta on sama kuin muualla maailmassa, sanoo Dentsun CEO Kenneth Blomster.

– Kuluttajakäyttäytyminen muuttuu teknologian edistyessä ja datan lisääntyessä. Voittajiksi nousevat he, jotka parhaiten onnistuvat muokkaamaan liiketoimintansa vastaamaan uusia tarpeita. Digitaalisten kanavien nouseminen suurimmaksi mediaryhmäksi, sekä Suomessa että maailmalla, on hyvä osoitus siitä, että olemme menossa oikeaan suuntaan, kommentoi ennustetta Dentsu Aegis Networkin Chief Operating Officer Kenneth Blomster.

Vuodesta 2000 asti tehty 59 maata kattava Dentsun Ad Spend -raportti ennustaa mainonnan hitaampaa kasvua maailmassa vuodelle 2017, kuin mitä vielä syksyllä 2016 ennakointiin. Kasvu tippuu ennustetusta 4,8 prosentista 3,8 prosenttiin. Vuonna 2018 tilanteen ennustetaan paranevan ja kasvu nousee 4,3 prosenttiin.

Suomen mediamainonnan määrä (M €). Dentsu Aegis Networkin ennuste.

Vuodelle 2018 raportti ennakoi, että digitaaliset kanavat eli hakukoneet, sosiaalinen media, display-mainonta sekä video, tulevat ohittamaan globaalisti televisiomainonnan ja nousemaan suurimmaksi mediaryhmäksi. Digikanavien osuus tulee globaalisti vuonna 2018 olemaan 37,6 prosenttia, eli noin 199 miljardia euroa, television jäädessä 35,9 prosenttiin kaikesta markkinointirahasta.

Suomessa sanomalehtimainonta on pysynyt pitkään suurimpana mediaryhmänä. Vuonna 2018 tämä tulee muuttumaan, ja digitaaliset kanavat nousevat suurimmaksi mediaryhmäksi. Raportti ennustaa, että Suomen mainosmarkkina supistuu vielä lievästi tänä vuonna, mutta vuonna 2018 tapahtuisi käänne ja kasvua olisi 1,2 prosenttia.

 

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on LinkedInGoogle+Email to someone