Bonnier järjestelee kustannustoimintaansa

Bonnierin suomalaiset kustantamot ovat esiintyneet näkyvästi kansainvälisillä kirjamessuilla. Kuva: WSOY.

Bonnierin Suomen kustantamoissa tapahtuu rakennemuutos tammikuun alusta 2019. Bonnier Kirjat Suomi Oy siirtyy historiaan ja yrityksen uusi nimi on Werner Söderström Osakeyhtiö. Uuteen yritykseen kuuluvat kustantamot WSOY, Johnny Kniga, Readme.fi, Kosmos ja Tammi.

Kosmos-kustantamon Bonnier osti kesäkuussa.

– Tällä muutoksella kevennämme yritysrakennettamme ja voimme entisestään panostaan voimavaroja ja aikaa kirjailijoidemme kirjojen kustantamiseen, markkinoimiseen ja myymiseen kirjakaupoille sekä lukijoille, nykyään erityisesti myös kuuntelijoille, sanoo Werner Söderström Osakeyhtiön toimitusjohtaja Timo Julkunen.

Julkusen mukaan muutoksella korostetaan yrityksen roolia nimenomaan suomalaisena kustantajana ja suomen kielen vaalijana.

– Tämä on ollut WSOY:n rooli jo 140 vuotta ja on jatkossakin erityisen tärkeää meille. Tulemme jatkossakin olemaan se suomalaisen yhteiskunnan valpas mieli, joka kirjojen muodossa tarjoaa aikansa merkittävimmät tarinat ja kirjat suomalaisille lukijoille.

WSOY on osa kansainvälistä Bonnier-mediakonsernia, jolla on kirjankustannustoimintaa Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Saksassa, Ranskassa, Iso-Britanniassa, Venäjällä ja Australiassa.

Jaa kaverille

Lataa Lisää
14.04.2026

-

15.04.2026

Lontoo

23.04.2026

-

23.04.2026

Tuusula

23.04.2026

-

23.04.2026

Helsinki

Avoimet työpaikat

Eduskunta

Helsinki

Ricoh Finland Oy

Tampere

Lähetä juttuvinkki

Teemme ammattilehteä teille, tärkeät lukijamme. Haluammekin herkällä korvalla kuulla lehden sisällöstä.

Mistä aiheesta, henkilöstä tai ilmiöstä haluaisit kuulla? Onko sinulla meille valmiina juttuvinkki? Kerro siitä meille!

Hae sivustolta

Tilaa uutiskirje

Tilaa Print&Median uutiskirje ja avoimet työpaikat sähköpostiisi



Lähetä juttuvinkki

Teemme ammattilehteä teille, tärkeät lukijamme. Haluammekin herkällä korvalla kuulla lehden sisällöstä.

Mistä aiheesta, henkilöstä tai ilmiöstä haluaisit kuulla? Onko sinulla meille valmiina juttuvinkki? Kerro siitä meille!