Tapahtumakalenteri

  1. Düsseldorf

    Drupa 2024

Biopolttoaineen raaka-aineet jatkossa UPM:n paperitehtailta?

11.3.2008 14:18Uutiset » Toimiala

UPM ja Lassila & Tikanoja ovat kehittäneet uuden etanolin- ja energiantuotantokonseptin, jossa hyödynnetään ensi kertaa kaupan ja teollisuuden jätteitä. UPM ja L&T ovat tutkineet menetelmää VTT:n kanssa laboratoriossa ja aloittavat nyt laajat kokeet VTT:n Rajamäen laitoksella. Tavoitteena on saada vuoden loppuun mennessä päätösvalmius kaupallisen mittakaavan laitoksen rakentamiselle.


UPM:n ja L&T:n kehittämässä tuotantokonseptissa etanolia ja energiaa valmistetaan kaupan ja teollisuuden jätteinä saatavasta paperista, kartongista, puusta ja muovista. Sopivaa raaka-ainetta on myös paperiteollisuuden siistausliete, jota syntyy kierrätyskuitua käyttävillä tehtailla, kun keräyspaperista poistetaan painomuste. Näistä aiemmin vain osittain hyödynnetyistä raaka-aineista valmistettu etanoli soveltuu bensiiniin sekoitettuna liikenteen biopolttoaineeksi.

Suunnitelman mukainen etanolin- ja energiantuotantolaitos voi toimia osana jätteidenkäsittely-yksikköä tai paperitehdasta. Raaka-aineena käytettävästä jätteestä osa hyödynnetään etanolin ja osa energian tuotantoon. Ratkaisun avulla Euroopassa voidaan valmistaa kustannustehokkaasti toisen sukupolven liikenteen biopolttoaineita ilman, että metsäteollisuuden raaka-ainehuolto vaarantuu.

EU:n tuoreessa energia- ja ilmastopaketissa on otettu huomioon jäte- ja puuperäisten biopolttoaineiden muita biopolttoaineita merkittävämpi rooli ilmastonmuutoksen torjunnassa. Niiden painoarvo EU:n asettamissa biopolttoaineiden käyttötavoitteissa on kaksinkertainen perinteisiin biopolttoaineisiin verrattuna.

Kaupan ja teollisuuden jätteiden hyödyntäminen etanolin ja energian tuotannossa aiheuttaa huomattavasti vähemmän kasvihuonekaasupäästöjä kuin niiden sijoittaminen kaatopaikalle. Etanolin valmistaminen jätteestä kuormittaa ilmastoa vähemmän kuin perinteisten viljaraaka-aineiden käyttäminen. Lisäksi jätteiden käyttö edistää materiaalien kierrätystä kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti.

Lisätietoja www.upm-kymmene.fi.

Share: