Autiosta Pohjoismaiden printtipomo

29.4.2011 13:42Uutiset » Toimiala

Edita_Heikki Autio

Edita Priman toimitusjohtaja Heikki Autio aloittaa Edita-konsernin pohjoismaisen Print & Distribution -liiketoiminta-alueen johtajana ja konsernin johtoryhmän jäsenenä 1.5.2011. Autio toimii edelleen myös Edita Priman toimitusjohtajana. Aution edeltäjä Kim Grundman jatkaa Edita-konsernin palveluksessa projektitehtävissä.

– Viestintäalan muutos etenee ja tarvitaan jatkuvaa, aktiivista kehittämistyötä. Yhtäältä on nähtävä ja pidettävä oikea kurssi, toisaalta systemaattisesti vietävä läpi operatiivisia muutoksia. Printtipalvelut on kytkettävä muuhun viestinnän tarjontaan. Editalla on hyvä lähtökohta pärjätä tässä kilpailussa vastedeskin, ja Autiolla on siihen tarvittava osaaminen, sanoo Edita Oyj:n toimitusjohtaja Timo Lepistö.

– Editalla on jo vahva printtiliiketoiminta sekä Ruotsissa että Suomessa. Tehtäväni on jatkaa edelleen palveluidemme kehittämistä ja kilpailukykymme parantamista kummallakin markkinalla. Uusiutuva ja menestyvä printtitoiminta on arvokas osa Edita-konsernia, sanoo Heikki Autio.

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on LinkedInGoogle+Email to someone