Amos Rex keskitti painotuotehankintansa Granoon

Havainnekuva uudesta Lasipalatsin aukiosta Helsingissä. Amos Rexin näyttelytiloja on aukion alla. Kuva: Amos Rex.

Kulttuuri- ja taidekeskus Amos Rex on keskittänyt painotuotehankintansa Granoon. Yhteistyöhön kuuluu erilaisten painotuotteiden kuten esitteiden, käyntikorttien ja muiden markkinoinnin materiaalien painatus.

Amos Rexin viestintä- ja markkinointipäällikkö Timo Riitamaan mukaan parasta yhteistyössä on Granon kyky toteuttaa heidän visioitaan.

– Grano pystyy tarjoamaan meille laadukkaita painotuotteita ja -palveluita kustannustehokkaasti. Meille on tärkeää, että Grano mahdollistaa meille luovuuden, eikä rajoita sitä.

Amos Rex vaatii kumppaneiltaan paljon. Riitamaan mukaan heidän kumppaneikseen valikoituikin alansa parhaita tekijöitä.

– Kun tilaamme jotain, on sen oltava korkealaatuista ja näyttävää. Grano pystyy vastaamaan tähän tarpeeseen. Me haluamme tehdä asiat hyvin aivan pienimmistäkin yksityiskohdista lähtien. Hyvänä esimerkkinä tästä toimivat meidän kekseliäät käyntikorttimme, jotka ovat saaneet paljon ihailuja, kun olen ojentanut niitä eteenpäin, Riitamaa sanoo.

Amox Rex avautuu Helsingin keskustassa Lasipalatsin aukiolla 30.8.

Jaa kaverille

Lataa Lisää
23.04.2026

-

23.04.2026

Tuusula

23.04.2026

-

23.04.2026

Helsinki

07.05.2026

-

13.05.2026

Düsseldorf, Saksa

Avoimet työpaikat

Eduskunta

Helsinki

Ricoh Finland Oy

Tampere

Lähetä juttuvinkki

Teemme ammattilehteä teille, tärkeät lukijamme. Haluammekin herkällä korvalla kuulla lehden sisällöstä.

Mistä aiheesta, henkilöstä tai ilmiöstä haluaisit kuulla? Onko sinulla meille valmiina juttuvinkki? Kerro siitä meille!

Hae sivustolta

Tilaa uutiskirje

Tilaa Print&Median uutiskirje ja Rekrykanavan avoimet työpaikat sähköpostiisi



Lähetä juttuvinkki

Teemme ammattilehteä teille, tärkeät lukijamme. Haluammekin herkällä korvalla kuulla lehden sisällöstä.

Mistä aiheesta, henkilöstä tai ilmiöstä haluaisit kuulla? Onko sinulla meille valmiina juttuvinkki? Kerro siitä meille!