Aikakauslehtien lukijamäärissä kasvua 2018

Terveyslehtien suosio on kasvanut. Kuva: Aikakausmedia.

Tuoreimman Kansallisen Mediatutkimuksen (KMT) mukaan aikakauslehtien lukijamäärät kasvoivat kaiken kaikkiaan kuudessa lehtiryhmässä. Terveyden ja hyvinvoinnin lehtien lisäksi määrät kasvoivat ammatti- ja järjestölehdissä, naistenlehdissä, autoilun ja tekniikan lehdissä, talouselämän ja yritystoiminnan lehdissä sekä perhelehdissä.

Lukijamäärät pienenivät yleisaikakauslehdissä, harrastelehdissä, asiakaslehdissä sekä asumisen, rakentamisen ja puutarhanhoidon lehdissä. Ruoka- ja juomalehtien sekä tiede- ja kulttuurilehtien lukijamäärissä ei tapahtunut muutosta.

– Näyttäisi siltä, että lukijamäärien pieneneminen on taittumassa, sillä nyt julkaistuissa luvuissa kasvua oli useammassa lehtiryhmässä kuin laskua, toteaa Aikakausmedian markkinointi- ja tutkimuspäällikkö Outi Itävuo.

Kaikkien aikakauslehtien bruttolukijamäärä oli yhden prosentin verran pienempi kuin aiemmassa puolivuotistarkastelussa.

KMT:ssä mukana olleista aikakauslehdistä 40:llä lukijamäärä kasvoi, kuudella pysyi samana ja 49:llä laski. Merkittävästi lukijamääräänsä nostivat esimerkiksi ET Terveys (+30,4 %), Kodin Pellervo (+26,8 %), Tekniikka ja Talous (+27,7 %) sekä Kotiliesi Käsityö (+15,4 %).

Jaa kaverille

Lataa Lisää
14.04.2026

-

15.04.2026

Lontoo

23.04.2026

-

23.04.2026

Tuusula

23.04.2026

-

23.04.2026

Helsinki

Avoimet työpaikat

Eduskunta

Helsinki

Ricoh Finland Oy

Tampere

Lähetä juttuvinkki

Teemme ammattilehteä teille, tärkeät lukijamme. Haluammekin herkällä korvalla kuulla lehden sisällöstä.

Mistä aiheesta, henkilöstä tai ilmiöstä haluaisit kuulla? Onko sinulla meille valmiina juttuvinkki? Kerro siitä meille!

Hae sivustolta

Tilaa uutiskirje

Tilaa Print&Median uutiskirje ja avoimet työpaikat sähköpostiisi



Lähetä juttuvinkki

Teemme ammattilehteä teille, tärkeät lukijamme. Haluammekin herkällä korvalla kuulla lehden sisällöstä.

Mistä aiheesta, henkilöstä tai ilmiöstä haluaisit kuulla? Onko sinulla meille valmiina juttuvinkki? Kerro siitä meille!