Kaupan ryhmät kiihdyttävät pakkausuudistuksiaan

27.11.2020 09:22Uutiset » Pakkaukset
K-ryhmä suosii uusiutuvia pakkausmateriaaleja omissa tuotteissaan. Kuva: K-ryhmä.

Suomalaiset kaupan ryhmät toteuttavat kiihtyvällä vauhdilla pakkausuudistuksia tehdäkseen omista merkeistään kestävän kehityksen mukaisia tuotteita. Esimerkiksi K-ryhmä on tänä vuonna tehnyt pakkausuudistuksia jo noin 60:een omien merkkien tuotteeseen. Uudistuksilla halutaan vähentää pakkauksissa käytetyn fossiilisen muovin määrää ja tehdä pakkauksista kierrätettäviä, biohajoavia tai uudelleen käytettäviä.

Kaupan ryhmien omat tuotteet (private labels) ovat merkittävä työllistäjä teollisuudelle ja suunnannäyttäjä myös brändien tuotteille. Nielsenin Homescan -kuluttajapaneelin mukaan kaupan omien merkkien osuus kuluttajaostoista on Suomessa noin 23 % (2019). Tulevaisuudessa kaupan omien merkkien osuuden myynnin ja markkinaosuuden uskotaan kehittyvän edelleen hyvin. Eurooppalaisittain Suomen luku on pieni, esimerkiksi Ranskassa ja Britanniassa omien merkkien osuus on noin 30–40 %.

Muovia korvataan kaupan omien tuotteiden pakkauksissa yhä enemmän puukuidulla, mikä vaikuttaa merkittävästi metsäteollisuuteen ja pakkausten valmistamiseen. Ryhmien tavoitteet pakkausuudistuksissa ovat kunnianhimoisia. K-ryhmän keskeinen tavoite on vähentää omien tuotemerkkien pakkausten muovimäärää ja tehdä pakkauksista kierrätettäviä, biohajoavia tai uudelleen käytettäviä vuoteen 2025 mennessä.

Moomin-rakeiden pakkauksessa käytetään puupohjaista Papticin materiaalia. Kuva: Fazer.

K-ryhmä suosii uusiutuvia pakkausmateriaaleja

Vuoden 2020 aikana K-ryhmä on tehnyt muovilinjauksensa mukaisia pakkausuudistuksia yhteensä noin 60:een omien merkkiensä tuotteeseen. Tähän mennessä muovia on säästetty pakkauskehitystoimilla jo yli 300 tonnia ja tavoitteesta on saavutettu 40 prosenttia. Määrä vastaa noin 14 miljoonaa muovikassia.

– Kiertotalousajattelu ohjaa pakkauskehitystyötämme. Oivalsimme äskettäin, että kauppojemme rullakoissa käytettyä pakkauskalvoa voidaan hyödyntää Pirkka wc- ja talouspaperipakettien pakkausmateriaalina. Etsimme toiminnastamme jatkuvasti vastaavanlaisia materiaalien hukkavirtoja, joita saisimme fiksulla tavalla palautettua hyötykäyttöön, sanoo K-ryhmän päivittäistavarakaupan vastuullisuusjohtaja Timo Jäske.

Oman pakkauskehityksen lisäksi K-ryhmä tekee tiivistä yhteistyötä myös kumppaniensa kanssa. Tavoitteena on tuoda K-kauppojen valikoimiin tuotteita, joissa hyödynnetään rohkeita materiaali-innovaatioita. Eräs esimerkki on K-ruokakaupoissa myytävä Fazerin Moomin suklaarae, joka on ensimmäisenä elintarvikkeena pakattu puupohjaiseen, kierrätettävään Paptic Gavia -pakkaukseen.

K-ryhmällä on omat linjaukset tuotemerkkien vähittäispakkauksille sekä muovilinjaus muovin käytöstä tuotteissa ja pakkauksissa. Linjausten mukaan ryhmän pakkausten tulee olla kierrätettäviä, kompostoituvia tai uudelleenkäytettäviä. K-ryhmä suosii uusiutuvia pakkausmateriaaleja: kartonkia, paperia, pahvia ja biomuoveja. Puupohjaisissa pakkauksissa suositaan kestävää alkuperää (FSC- tai PEFC-sertifioitua) tai kierrätysmateriaalia olevia ratkaisuja.

 

S-ryhmä on asettanut tavoitteekseen, että oma merkki -tuotteiden pakkaukset ovat kierrätettäviä jo vuoden 2022 loppuun mennessä. Kuva: S-ryhmä.

S-ryhmällä tiukka kierrätystavoite
S-ryhmän pakkausuudistusten tarkoituksena on tehdä pakkauksista paremmin kierrätettäviä, edistää uusiutuvien ja kierrätettävien materiaalien käyttöä, minimoida turhaa muovia sekä edistää kestävää muovin käyttöä. Taustalla on S-ryhmän oma muovilinjaus vuodelta 2018. Lisäksi S-ryhmä on mukana kansainvälisessä Ellen MacArthur Foundationin ja YK:n käynnistämässä The New Plastics Economy -sitoumuksessa, jonka tavoitteena on edistää muovien kiertotaloutta.

S-ryhmä kehittää jatkuvasti pakkauksiaan yhä vastuullisemmiksi yhdessä tavarantoimittajien kanssa. Useita tuoreita esimerkkejä uudistuneista, vastuullisemmista tuotepakkauksista löytyy S-ruokakauppojen hedelmä- ja vihannesosastoilta. Esimerkiksi Rainbow-viinirypälerasian kansi on vaihdettu ohueen muovikalvoon, jonka ansiosta muovia säästyy vuodessa yli miljoonan muovikassin verran. Pakkaukseen on lisätty myös selkokieliset lajitteluohjeet, kuten yli tuhanteen muuhunkin S-ruokakauppojen omien merkkien tuotteeseen.

Monissa pakkauksissa pakkausmateriaalin määrää on vähennetty tai muovia on korvattu kartongilla. Pakkausten uudelleenkäyttöä edistetään etenkin logistiikassa. Esimerkiksi uudelleenkäytettävien hedelmä- ja vihanneslaatikoiden käyttö on jatkuvassa kasvussa – vuoden 2019 aikana niiden käyttö kasvoi 22 % edellisvuoteen verrattuna.

Muutoksia on tehty elintarvikkeiden lisäksi muissakin tuoteryhmissä, joissa kierrätysmateriaalien osuutta on kasvatettu. Muun muassa omien merkkien pyykin- ja astianpesuaineiden pakkauksista on korvattu vuositasolla 10 tonnia tavanomaista neitseellistä muovia kierrätysmuovilla.

S-ryhmä on asettanut tavoitteekseen, että oma merkki -tuotteiden pakkaukset ovat kierrätettäviä vuoden jo 2022 loppuun mennessä. Lisäksi uusiutuvista raaka-aineista valmistettuja pakkauksia lisätään näissä tuotteissa.

 

Lidl on vähentänyt muovin käyttöä esimerkiksi vaihtamalla vegeburgeriin kartonkisen rasian. Kuva: Lidl.

Lidl säästää punnitustarroissakin

Lidl on asettanut niin Suomessa kuin kansainvälisesti tavoitteeksi, että vuoden 2025 loppuun mennessä ketjun omien merkkien muovipakkaukset ovat kierrätettäviä ja niissä on 20 prosenttia vähemmän muovia. Muovitavoitteet ovat osa Schwarz-ryhmän REset Plastic -muovistrategiaa.

Lidlin myymälöissä ei enää myydä kertakäyttöisiä muovisia aterimia, laseja, juomapillejä eikä muovivartisia vanupuikkoja. Näin säästyy noin 36 000 kiloa muovia vuodessa. Esimerkiksi Next Level -vegeburgerin ja -vegejauhiksen muovipakkaukset vaihdettiin kartonkisiin rasioihin, joissa on päällä vain ohut muovikalvo. Näin pakkausten muovi väheni 70 prosentilla. Kotona muovin ja kartongin pystyy irrottamaan helposti toisistaan ja kierrättämään.

Muovin ja muiden materiaalien säästöä kertyy Lidlissä myös mitättömiltä tuntuvista asioista. Hedelmien ja vihannesten punnitseminen kassalla säästää Suomen Lidleissä lähes 30 000 kiloa punnitustarroja vuosittain. Asiakkaat pääsevät osallistumaan muovitalkoisiin entistä helpommin kestohevipussien avulla.

Lidl on myös linjannut, että sen tuotteissa ja pakkauksissa käytettävät puukuidut ovat aina vastuullisesti tuotettuja tai kierrätettyjä. Linjaus koskee kaikkia Lidlin omien merkkien puupohjaisia tuotteita, pakkauksia ja myyntilaatikoita. Puuraaka-aine on 100-prosenttisesti kierrätettyä tai FSC-sertifioitua viimeistään vuoteen 2025 mennessä. Eräluontoisesti myynnissä olevien käyttötavaroiden, kuten vihkojen, puulelujen ja huonekalujen osalta Lidl pyrkii saavuttamaan tavoitteen jo vuoden 2020 loppuun mennessä.

Reino Lantto

Share: