Karico investoi yli miljoona euroa etikettilinjaan

Dominon Ruud Bos (vas.) ja Karicon Kimmo Palkonen syksyn 2015 Labelexpossa Brysselissä.
Dominon Ruud Bos (vas.) ja Karicon Kimmo Palkonen syksyn 2015 Labelexpossa Brysselissä.

Karico on investoinut uuteen monivärietikettien ja -tarrojen painolinjaan, jonka ydin on englantilaisen Dominon N610i-digipainokone. Seitsenvärisen UV-mustesuihkun lisäksi linjaan on integroitu yksiköt, joilla voidaan muun muassa painaa fleksovärein, folioida, lakata ja laminoida.

Myös jälkikäsittely tapahtuu samalla ajolla. Eri painomenetelmiä yhdistävä Domino-hybridi on ainoa Suomessa. Karico hankki ensimmäisen UV-mustesuihkutekniikkaa hyödyntävän EFI Jetrion -digipainokoneen jo vuonna 2009. Se oli Pohjoismaiden ensimmäinen.

Uuden sukupolven laitteilla päästään entistäkin parempaan tarkkuuteen ja värien toistoon, minkä vuoksi myös Karicon uusin painolinja haluttiin rakentaa UV-inkjetin ympärille, kertoo toimitusjohtaja Kimmo Palkonen.

Digipainamisen etuja ovat mm. säästöt aloituskustannuksissa, nopeat työn vaihdot ja joustavuus. Karicon uudella painolinjalla päästään lisäksi aikaisempaa suurempaan ajonopeuteen (75 m/min) ja rataleveyteen (340 mm). Jälkikäsittelykin onnistuu samalla ajolla ilman pysäytyksiä. Tämä tekee digipainamisesta entistäkin kilpailukykyisemmän menetelmän.

– Uusi tehokas Domino haastaa perinteiset fleksot myös isommissa painoksissa, vahvistaa Dominon Business Manager Ruud Bos.

Karico Oy on ollut mustesuihkuteknologian hyödyntämisessä edelläkävijä Suomessa. Uuden hybridipainolinjan myötä on suunnitelmissa lisätä merkittävästi vientiponnisteluja. Yritys viettää tänä vuonna myös 40-vuotisjuhlia.

Investointi on yli miljoona euroa. Se on suuri myös suhteessa yrityksen kokoon. Karicon liikevaihto 2015 ylitti 1,8 miljoonaa euroa ja henkilöstöä on 15.

Jaa kaverille

Lataa Lisää
04.02.2026

-

04.02.2026

Hämeenlinna

11.03.2026

-

12.03.2026

Helsinki

19.05.2026

-

22.05.2026

Barcelona

Lähetä juttuvinkki

Teemme ammattilehteä teille, tärkeät lukijamme. Haluammekin herkällä korvalla kuulla lehden sisällöstä.

Mistä aiheesta, henkilöstä tai ilmiöstä haluaisit kuulla? Onko sinulla meille valmiina juttuvinkki? Kerro siitä meille!

Hae sivustolta

Tilaa uutiskirje

Tilaa Print&Median uutiskirje ja avoimet työpaikat sähköpostiisi



Lähetä juttuvinkki

Teemme ammattilehteä teille, tärkeät lukijamme. Haluammekin herkällä korvalla kuulla lehden sisällöstä.

Mistä aiheesta, henkilöstä tai ilmiöstä haluaisit kuulla? Onko sinulla meille valmiina juttuvinkki? Kerro siitä meille!