Tapahtumakalenteri

  1. Düsseldorf

    Drupa 2024

YIT ja Sato palkittiin vuosikertomuksistaan

12.5.2016 08:56Uutiset » Tuotteet ja palvelut
SATO:n vuosikertomuksen etu- ja takakansi.
SATO:n vuosikertomuksen etu- ja takakansi.

Viestinnän ammattilaisten järjestö ProCom on palkinnut vuoden 2015 parhaat vuosikertomukset. Korkeatasoisessa kilpailussa listayhtiöiden sarjassa palkittiin YIT Oyj:n verkosta ladattava vuosikertomus. Parhaan painetun vuosikertomuksen teki SATO.

Vuosikertomusarvio järjestettiin nyt kuudetta kertaa. Tänä vuonna mukaan kelpuutettiin formaattina myös verkosta ladattava pdf. Yhä useampi vuosikertomus toteutetaan verkkomuotoisena, ja myös raporttien mobiililukijat on alettu huomioida entistä paremmin.

Raportit ovat monipuolisia ja erittäin visuaalisia, ja vuosikertomuksella tuodaan raadin mukaan brändiä rohkeasti esille.

YIT:n ilmaisun napakka ja tiivis tyyli tukee tuomariston mielestä erityisen hyvin lukijoiden tottumusta saada haluamansa tieto nopeasti. Toimintaympäristö ja sijoittajien kannalta oleellinen esitetään poikkeuksellisen kattavasti. YIT:n interaktiivinen pdf-vuosikertomus saa kiitosta myös julkaisuformaatin onnistuneesta hyödyntämisestä. Hyvin jäsennelty tieto tuodaan lukijalle ilmavassa paketissa. Onnistuneena tuomaristo pitää myös yhtiön teeman ”Lisää kaupunkia” merkityksellistämistä myös visualisoinnin kautta.

Taidokkaasti taitettu, typografisesti hallittu ja kuvallisesti kaunis SATO:n vuosikertomus edustaa tuomariston mielestä painettujen vuosikertomusten ehdotonta parhaimmistoa. Myös listaamattomien yhtiöiden sarjan voittajan esitystapa on selkeästi aikaisempaa lyhempi. Kokonaisuus on selkeä ja miellyttävä lukukokemus, joka pitää otteessaan alusta loppuun saakka. Kiitosta saa myös vastuullisuuden vahva ja luonteva integrointi osaksi muuta kokonaisuutta.

Share: