Tapahtumakalenteri

  1. Düsseldorf

    Drupa 2024

Xerox ja Isoworks huoltoyhteistyöhön

31.10.2012 12:45Uutiset » Tuotteet ja palvelut

Xerox ja Isoworks

Xerox ja Isoworks Oy ovat sopineet koko Suomen kattavasta Xeroxin laitteiden ylläpidosta ja huoltotoiminnoista vuoden 2013 alusta. Kolmen vuoden sopimuksen arvo on noin 15 miljoonaa euroa ja kattaa noin 20 000 laitteen ylläpidon. Yhteistyösopimus tarkoittaa asiakkaille entistä laadukkaampia sekä kehittyneempiä palveluja. Xeroxin aikaisempi kumppani ei enää pystynyt tarjoamaan palveluitaan muuttuneiden olosuhteiden vuoksi. Isoworks valikoitui voittajaksi tarjouskilpailun jälkeen.

Sopimus koskee kaikkia Xeroxin tulostimia, monitoimilaitteita sekä tuotantolaitteita Suomessa, pääkaupunkiseudun tuotantolaitteita lukuun ottamatta. PK-seudulla järeämmät tuotantolaitteet hoidetaan Xeroxin oman huoltoteknikkokunnan työpanoksella. Lisäksi sopimuksen piiriin kuuluu kolmannen osapuolen merkkejä, joille on huoltosopimus Xeroxin kautta.

– Meillä oli tarve saada uudeksi kumppaniksemme huollon ammattilainen, joka pystyy kehittämään toimintaansa sekä palvelutarjontaansa muuttuvassa maailmassa. Tämä on satsaus tulevaisuuteen, kertoo Xeroxin toimitusjohtaja Pete Brusi.

Lisää resursseja ja joustavuutta

Kilpailutuksen voitti Isoworks Oy, sillä yritys pystyi tarjoamaan parhaan kokonaispaketin huollon järjestämiseksi. Lisäksi valintaan vaikutti yrityksellä jo valmiina oleva koko maan kattava kenttäorganisaatio sekä järkevä hinnoittelu ja strateginen ymmärrys Xeroxin liiketoiminnasta. Yhteistyön myötä Xeroxin laitteille ja asiakkaille pystytään järjestämään entistä enemmän huollon resursseja ja sitä kautta kehittämään palveluita sekä tuomaan toimintaan parempaa joustavuutta.

– On hienoa, että pystyimme hyvässä hengessä neuvottelemaan molempia osapuolia nyt ja tulevaisuudessa hyödyttävän palvelusopimuksen. Isoworks on brändimme mukainen laadukas toimija, jonka palvelut sopivat hyvin yhteen Xeroxin strategian kanssa. Huolto on meille tärkeä asia ja tällä turvaamme asiakkaidemme tyytyväisyyden myös tulevaisuudessa, summaa Brusi.

Samoilla linjoilla on Isoworksin toimitusjohtaja Marko Savolainen.

– Sopimus Xeroxin kanssa vahvistaa Isoworksin asemaa Suomen suurimpana huolto- ja ylläpitopalveluita tarjoavana it-palveluntarjoajana. Maanlaajuinen palveluverkkomme, asiantunteva organisaatiomme ja hiotut toimitusprosessimme takaavat, että pystymme tuottamaan Xeroxin kaltaisella valtakunnalliselle toimijalle monipuolisia ja kilpailukykyisiä palveluita.

Share: