Tapahtumakalenteri

  1. Düsseldorf

    Drupa 2024

Viimeistelyn merkitys kasvaa painotöissä

26.1.2018 08:13Uutiset » Tuotteet ja palvelut
Neopostilla graafisten jälkikäsittelylaitteiden myynnistä vastaava Matti Suntio esittelemässä viimeistelylaitteita yrityksensä avoimilla ovilla viime vuonna. Neopost tuo maaliskuun Sign, Print & Pack -messuille viimeisimpiä tuoteuutuuksia muun muassa Duplolta. Kuva: Piia Harjula

Viimeistely antaa painotyölle sen viimeisen silauksen, jolla saadaan lisäarvoa asiakkaalle ja myös parempi kate työn tekijälle. Esimerkiksi kotimaiset Neopost ja Grafitrio esittelevät Sign, Print & Pack -messuilla maaliskuussa erityisesti digitaaliseen painamiseen soveltuvia uusia jälkikäsittelyratkaisuja.

Jatkossa viimeistelyn merkitys tulee korostumaan entisestään, uskoo myyntipäällikkö Matti Suntio, joka vastaa Neopostilla graafisten jälkikäsittelylaitteiden myynnistä.

– Painettuja arkkeja syntyy helpommin kuin erilaisia efektejä ja tavallisesta poikkeavia muotoja, joilla voidaan erottua ja ratkaista kilpailussa menestyminen, Suntio sanoo.

Neopost esittelee messuilla esimerkiksi UV-spottilakkausta, jolla saadaan kirjan kansiin ja markkinointimateriaaleihin tehosteeksi mm. koholla olevia pintoja, jotka muistuttavat kohopainatusta. Näitä pystytään tekemään Duplon uudella DuSense DDC-810 -laitteella, jolla voidaan lakata digipainettuja reilun B3-koon arkkeja. Valitettavasti laite on ollut niin suosittu, että yhtään laitetta ei saada esille messuille. Esimerkkimalleja on nähtävillä sekä Duplon edustaja Brian O´Dolan paikalla kertomassa lisää laitteesta.

Digipainojen jälkikäsittely kehittyy kovaa vauhtia. Neopost esittelee useiden valmistajien laitteita, joilla voidaan tuottaa pieniä tuotantoeriä tehokkaasti. Ensi kertaa Suomessa messuilla on esillä Duplon joustava vihkoviimeistelijä System 3500 settisyöttäjällä. Vihkolinja voidaan yhdistää myös Ricohin C7100/C9100 -mallisarjoihin.

Messuilla on esillä ensi kertaa myös Duplon DBM-600 -vihkolinja yhdistettynä Ricoh C9100 -tuotantotulostimeen. Suntion mukaan molempia uutuuksia on toimitettu jo asiakkaille Suomessakin. Asiakkaita kiinnostavat myös monitoimiviimeistelijät, joista esillä ovat Duplon mallit DC-616 Pro ja DC-646 Pro. Multigrafin valikoimasta esillä on nuuttaus- ja taittoratkaisu Multigraf CF 375. Neopost esittelee myös GMP:n laminointiratkaisuja uusilla foliointimahdollisuuksilla.

Grafitrion Kurre Wahlstedtin mukaan digifolioinnilla saadaan aikaan näyttäviä painotöitä. Kuva: Reino Lantto.

Laminointilaitteella näyttävää jälkeä

Digiviimeistelyyn ratkaisuja tarjoava Grafitrio esittelee messuilla mm. Vivid Matrix mx530Dp -laminointilaitetta syöttäjällä varustettuna. Laitteella voidaan tehdä laminointia, digifoliointia, kohdelakkausta ja lisäväriä aina hologrammifoliointiin saakka. Laitetta on toimitusjohtaja Kurre Wahlstedtin mukaan toimitettu jo Suomeenkin. Digifolioinnilla on saatu asiakkaille näyttäviä painotöitä, esimerkiksi kutsuja ja esitteitä. Uutuutena esillä on printable -foliointia.

– Uusia ideoita tarvitaan, ja viimeistelyllä sekä automatisoinnilla tehdään usein kate painotyössä, Wahlstedt toteaa. Messujen teemana Grafitriolla onkin lisäarvoviimeistely ja automatisointi.

Grafitrion laajasta laitevalikoimasta Wahlstedt tuo messuille myös mm. Uchidan Aerocut Prime Premium -mallin, joka on erikoisviimeistelijä käyntikorteille, kutsukorteille, postikorteille ja esitteille. Leikkaus, nuuttaus, perforointi, mikroperforointi ja viilloitus voidaan kaikki tehdä yhdellä ajolla.

Moderneja viimeistelyratkaisuja tarjoaa myös yrityksen yhteistyökumppani Plockmatic, jonka laitteita tulee olemaan esillä Grafitrion osastolla. Nähtävänä on esimerkiksi Morgana DigiFold 385, jonka alistuksen pinokorkeus on huimat 450 mm. Myös valmistajien edustajia on paikalla esittelemässä tuotteita ja vastaamassa kysymyksiin.

Messuilta odotetaan paljon

Sekä Suntio että Wahsltedt pitävät erittäin hyvänä, että graafisen alan messut on saatu Helsinkiin muutaman vuoden tauon jälkeen. Messuilta odotetaan paljon ja painotalojen henkilöstön lisäksi toivotaan kävijöiksi painotöiden suunnittelijoita ja ostajia. Alan tekniikka on kehittynyt nopeaa vauhtia viime vuodet, ja nyt on hyvä tilaisuus päivittää omaa tietämystä uusista mahdollisuuksista.

Reino Lantto


 

Lue lisää Sign, Print & Pack -messuista ja rekisteröidy messuille osoitteessa sipp.fi.

Share: