Tapahtumakalenteri

  1. Düsseldorf

    Drupa 2024

Vesileima yleistyy e-kirjojen suojaamisessa

14.10.2013 10:20Uutiset » Tuotteet ja palvelut

Vesileimaus yleistyy sähkökirjojen eli e-kirjojen suojauskeinona. Tammi ja WSOY ovat päättäneet siirtyä vesileimaukseen kaikissa kotimaisissa jakelukanavissa. Monet Elisa Kirjan kustantajista ovat jo aiemmin muuttaneet e-kirjansa vesileimatuiksi.

Tammi ja WSOY siirtyvät vesileimaukseen jakelijoiden valmiuden mukaan. Tavoitteena on, että vuoden 2014 alussa kaikissa kotimaisissa jakelukanavissa kustantamoiden sähkökirjat ovat vesileimattuja.

– Päätöksen taustalla on Suomen Kustannusyhdistyksen kehitystyöryhmän keväällä 2013 toteuttama selvitys, jossa vertaillaan eri suojausmenetelmiä. Tavoitteena on parantaa sähkökirjojen osto- ja käyttökokemusta ja helpottaa markkinoiden kehittymistä. Kustannusyhdistyksen kanta on, että toimivat lailliset markkinat ovat paras suoja piratismia vastaan. Yleisen kirjallisuuden puolella vesileiman ja sosiaalisen suojauksen yhdistelmä on toimiva ratkaisu, kertoo kehityspäällikkö Johanna Snell Bonnier Booksilta.

Vesileimaus on suosittua myös kansainvälisesti. Esimerkiksi Ruotsissa se on ollut yleisin suojausmenetelmä jo muutaman vuoden ajan. WSOY ja Tammi ovat käyttäneet vesileimausta ladattavien äänikirjojen suojauksessa tähänkin asti.

Vesileimaus on käyttäjäystävällinen vaihtoehto, sillä tällä tavoin suojatun sähkökirjan ostaminen on entistä helpompaa ja nopeampaa. Toinen suosittu mutta raskaampi suojausvaihtoehto on Adoben DRM.

Elisa Kirjan palvelussa Atena Kustannuksen ja Talentumin e-kirjat muuttuivat vesileimatuiksi syyskuussa. Aiemmin vesileimatuiksi olivat muuttuneet mm. Bazar Kustannuksen, Crime Timen ja Harlequinin e-kirjat sekä Elisa Kirjan ilmaiset klassikot.

Share: