Tapahtumakalenteri

  1. Düsseldorf

    Drupa 2024

Verkkokirjakauppa kasvoi voimakkaasti

24.1.2018 15:13Uutiset » Tuotteet ja palvelut
Kuva: Adlibris.

Pohjoismainen verkkokirjakauppa Adlibris kasvatti Suomen myyntiään viime vuonna lähes viidenneksen. Painettujen kirjojen myynti kasvoi 14 % ja sähköisten kirjojen yli 20 %.

Adlibriksen myyntiluvut vahvistavat kuvaa hyvästä kirjavuodesta, vaikka Kustannusyhdistyksen myyntitilasto onkin miinusmerkkinen painettujen kirjojen osalta. Ainakin kustannusyhtiö Otavalla näkyi kasvua, sillä yhtiö kertoo vuoden 2017 olleen sille kaikkien aikojen kirjavuosi.

– Kirjat ovat edelleenkin tärkein myyntiryhmämme, mutta verkkokauppamme muut tuotteet nostavat entistä vahvemmin päätään, kertoo Adlibriksen markkinointipäällikkö Marjut Määttä.

Adlibriksen eniten myydyt kirjat Suomessa vuonna 2017 olivat tietokirjoista Kimmo Takasen Tunne lukkosi sekä Marie Kondon kaksi KonMari-teosta. Kaunokirjallisuuden suurimmat suosikit olivat Dan Brownin Alku, Juha Hurmeen Niemi ja Ilkka Remeksen Vapauden risti. Lasten ja nuorten kirjojen myyntikärkeä pitivät Mauri Kunnaksen Koiramäen Suomen historia ja Herra Hakkaraisen soiva iltalaulukirja sekä Elina Favillin ja Francesca Cavallon Iltasatuja kapinallisille tytöille.

Adlibriksen kasvu on selvästi suurempaa kuin kirjakauppa-alan yleinen kasvu maassamme ottaen huomioon, että kirjojen myynti suurimmissa kirjakaupoissa kasvoi viime vuonna 5,4 prosenttia.

– Kuluvana vuonna haemme edelleen kasvua sekä kirjamyynnille että muille tuoteryhmillemme ja lisäämme tuotevalikoimaamme entisestään, toteaa markkinointipäällikkö Määttä. Tähtäimenä on niin Suomessa kuin muuallakin Pohjoismaissa se, että lähivuosien aikana yli puolet liikevaihdosta tulisi muista tuotteista kuin painetuista kirjoista.

Otava kasvatti markkinaosuuttaan

Otava kertoo kasvattaneensa markkinaosuuttaan jälleen selvästi viime vuonna. Yleisessä kirjallisuudessa kasvu oli vuonna 2017 kaksinumeroinen, ja se tuli kaikista kirjallisuuslajeista eli kaunokirjallisuudesta, lasten- ja nuortenkirjallisuudesta sekä tietokirjallisuudesta.

Otavan ja Suomen eniten myyty kirja oli Mauri Kunnaksen Koiramäen Suomen historia, jota myytiin ennätysmäiset yli 160 000 kappaletta.

Reino Lantto

Share: