Tapahtumakalenteri

  1. Düsseldorf

    Drupa 2024

Varoitustarrojen uusimiseen uusia ratkaisuja

24.11.2016 09:22Uutiset » Tuotteet ja palvelut

raflatac-ghs-labels-guide-tarrarulla

Vaarallisten kemikaalien varoitusmerkit ja varoitustarrat on uusittava viimeistään kesäkuuhun 2017 mennessä. Uusimisen yhteydessä kannattaa Raflatacin mukaan miettiä uusia painatusratkaisuja. Näistä kertoo yhtiön tekemä opas.

Väistyvän lainsäädännön mukaiset kansainväliset oranssimustat GHS-varoitusmerkit (Globally Harmonized System) korvataan uusilla EU:n CLP-asetuksen mukaisilla puna-valkomustilla GHS-merkeillä siirtymäaikojen puitteissa. Siirtymäajat päättyvät lopullisesti 1.6.2017.

Uusissa varoitusmerkeissä on oltava musta symboli valkoisella taustalla sekä punainen kehys, joka on riittävän leveä ollakseen selkeästi näkyvä. Merkit on toteutettava kestävillä tarroilla, joissa on kuusi standardia elementtiä, jotka kertovat aineen käsittelyn ja altistumisen vaaroista.

Raflatac kehottaa varoitustarrojen tekijöitä miettimään omaa painatusstrategiaansa uudelleen sen sijaan että vain korvaavat tarrat uusilla. Kustannuksia voidaan säästää ja jätteitä vähentää uusilla ratkaisuilla, joilla voidaan myös tukea valmistajan brändiä.

Raflatac on tehnyt asiasta ilmaisen englanninkielisen oppaan GHS labeling guide.

Share: