Tapahtumakalenteri

  1. Düsseldorf

    Drupa 2024

Valtiokalenteri on harvinainen hakemisto

5.9.2017 09:17Uutiset » Tuotteet ja palvelut
Valtiokalenteri on ilmestynyt jo 207 kertaa, kertoo professori Heikki Halila.

Suomen Valtiokalenteri on todellinen harvinaisuus – painettu kaksikielinen hakemisto, joka on ilmestynyt vuodesta 1811 lähtien. Ja aikoo jatkaa ilmestymistä sekä painettuna että verkossa, kertoo toimituskunnan puheenjohtaja Heikki Halila Helsingin yliopistosta.

Painetut hakemistot ovat Suomessakin kokeneet katoa, kun hakemistotieto on siirtynyt verkkoon. Wikipediasta on tullut paljon käytetty avoin hakemisto, mutta huolella kerätty arvokas tieto on yleensä saatavilla vain maksullisena verkkopalveluna. Myös Valtiokalenteri on saatavilla verkkopalveluna 165 euron hintaan.

Miksi Valtiokalenteria edelleen julkaistaan, vaikka valtion virkamiesten yhteystietoja saa myös ilmaiseksi Valtion yhteystietohakemistosta Valtorista? Salaisuus on siinä, että vain Valtiokalenteri antaa hyvän kuvan valtion organisaatioista, ja parhaiten tieto hahmottuu painetusta teoksesta. Suomen Valtiokalenteri 2017 sisältää hyödylliset perustiedot noin 40 000 viranomaisesta ja virkamiehestä. He edustavat ylempää virkamieskuntaa ja johtavia työsuhteisia pääosin julkiselta, mutta osaksi yksityiseltäkin sektorilta.

Mikään muu teos tai tietokanta ei tarjoa yhtä kattavaa ja ajantasaista kuvaa valtionhallinnosta. Kirjassa esitellään myös Suomeen akkreditoitu diplomaattikunta ja Euroopan unionin varsinaiset toimielimet. Lisäksi teoksessa on laaja luettelo tutkinnoista ja oppiarvoista sekä suomalaisista ja ulkomaisista kunniamerkeistä. Teoksesta löytää mm. henkilön nimen, syntymävuoden, tutkinnot, oppiarvot, arvonimet, kunniamerkit ja virkaan tai tehtävään nimittämisvuodet sekä organisaation yhteystiedot.

Professori Halilan mukaan Valtiokalenterin painos on ollut laskemaan päin, mutta siitä ei ole tarkoitus luopua. Kirjaa ja verkkopalvelua käyttävät erityisesti virastot, lähetystöt, yhteisöt ja mediatalot. Kaikkien saatavilla tämä tieto on monessa kirjastossa.

Dosenttien poisto piti sivumäärän kurissa

Harvinaista on myös se, että laki määrää tämän hakemiston julkaisemisesta. Yliopistolain mukaan Helsingin yliopisto vastaa Suomen valtiokalenterin julkaisemisesta. Yliopistolla on oikeus saada valtion viranomaisilta valtiokalenteria varten tarvittavat tiedot maksutta. Yliopisto linjaa kustantamista, josta viime vuodet on huolehtinut Alma Talent. Kustantaja kerää tiedot vuosittain organisaatioilta verkkolomakkeella.

Valtiokalenterin sisältö laajeni vuosi vuodelta, kunnes vuona 1991 siinä oli jo 1 019 sivua. Tämä on jo kirjalle liikaa ohkopaperillekin painettuna, ja sisältöä piti karsia. Yliopistojen dosentit saivat jäädä kirjan ulkopuolelle, eikä heistä enää ole mitään kattavaa luetteloa.

Valtiokalenteri on arvokas lähde historiaa tutkiville, sillä se kuvastaa Suomen valtion hallinnon kehitystä Venäjän vallan autonomian ajasta lähtien. Hakemistojen digitalisointi auttaisi historian tutkijoita, ja nyt se on toteutumassa Halilan mukaan. Kansalliskirjasto aikoo tehdä digitoinnin, ja tavoitteena on projektin käynnistäminen tänä vuonna.

Reino Lantto

Share: