Tapahtumakalenteri

  1. Düsseldorf

    Drupa 2024

UPM panostaa lisää selluliiketoimintaan

20.6.2017 14:18Uutiset » Tuotteet ja palvelut
Sellun tuotantoa Kaukaan tehtaalla. Kuva: UPM.

Kuluttajatuotteisiin tarvittavan sellun kysyntä kasvaa. UPM jatkaa selluliiketoimintansa kehittämistä investoinneilla Kaukaan tehtaalla. Myös Kymin tehtaalla laajennetaan tuotantokapasiteettia.

UPM parantaa edelleen Lappeenrannassa sijaitsevan Kaukaan sellutehtaan tehokkuutta ja kilpailukykyä uudistamalla tuotantoprosessin eri vaiheita 30 miljoonalla eurolla. Uudistukset kohdistuvat kuitulinjoihin, talteenottoon, haihduttamoon, paalaukseen ja puun käsittelyyn. Laitteiden pääasennustyöt ja käynnistys ajoittuvat vuoden 2018 keväälle.

– Viime vuonna saimme Kaukaalla menestyksekkäästi päätökseen 50 miljoonan euron investoinnin, jossa uudistimme molemmat sellun kuivauskoneet. Nyt olemme päässeet kuivauksen osalta tavoitteeseen ja pystymme tehostamaan tuotantoa hyvin kohdennetuilla uudistuksilla, sanoo UPM:n Suomen selluntuotannosta vastaava johtaja Sami Saarela.

Hankkeen myötä Kaukaan havu- ja koivusellun vuosituotantokyky kasvaa nykyisestä 740 000 tonnista 30 000 tonnilla 770 000 tonniin vuonna 2019. Valtaosa tuotannosta on havusellua, joka soveltuu monipuolisiin lujuutta vaativiin loppukäyttöihin.

– Sellun kysyntä jatkaa kasvua erityisesti paperilajeissa, joita hyödynnetään kuluttajatuotteissa. Näitä laatuja ovat esimerkiksi pehmopaperit, tarrapaperit sekä pakkauskartongit. Olemme viime vuosina vastanneet kysynnän kasvuun toteuttamalla vastaavia kohdennettuja investointeja kaikilla sellutehtaillamme. Niiden myötä olemme kustannustehokkaasti kasvattaneet sellun vuosituotantokapasiteettiamme kaikkiaan yli 500 000 tonnilla vuodesta 2013 lähtien, sanoo Saarela.

UPM:n suurin meneillään oleva selluinvestointi on Kymin 98 miljoonan euron tuotannon laajennus Kuusankoskella.

Share: